— No, entä milloin aiot pitää kutsut seuraelämään astumisesi kunniaksi? Kysyn vain siksi, että tarvitsen paljon aikaa, kun pukuasiani eivät ole vielä kunnossa; siitä tuleekin varmaan kauden tapaus, puheli Annabel pari minuuttia myöhemmin ollessaan kahden vaiheilla valitsisiko punaisen korallikorun vai taivaansinisen laavakoristeen.
— Oikeastaan minä astuin seuraelämään silloin kun matkustimme Eurooppaan, mutta Plenty-täti haluaa kyllä pitää jonkinlaiset kekkerit meidän paluumme kunniaksi. Aion aloittaa niin kuin aion jatkaakin, järjestän vaatimattomat juhlat ja kutsun kaikki joista pidän. Valmistaudu järkytykseen, sillä kutsun kaikkiin juhliini yhtä hyvin vanhat kuin nuoret ja köyhät kuin rikkaatkin.
— Voi taivas! Sinusta on todella tulossa eriskummallinen, niin kuin äiti jo ennusti! huokasi Annabel ristien toivottomana kätensä ja punniten kesken päivittelynsä kolmen rannerenkaan vaikutusta pullealla ranteellaan.
— Aion menetellä kodissani oman mieleni mukaan, ja jos ihmiset pitävät minua kummallisena, en mahda sille mitään. Koetan olla tekemättä mitään hirveätä, mutta olen kai perinyt sedältä halun kokeiluihin ja aion yrittää yhtä ja toista. Suunnitelmat voivat mennä myttyyn ja minulle ehkä nauretaan, mutta aion sittenkin koettaa, joten sinun olisi parasta pitää ajoissa varasi, sanoi Rose niin päättävästi, että se oli melkein hälyttävää.
— Mitä sinä panet päällesi tuohon uudenlaiseen juhlaasi? kysyi Annabel väistäen viisaasti kaikki arkaluontoiset ja vaaralliset kysymykset.
— Tuon valkoisen puvun. Se on uusi ja sievä, ja Febellä on samanlainen.
— Febellä! Et kai tarkoita, että aiot tehdä hänestä hienon naisen! läähätti Annabel nojaten selkänojaan niin raskaasti, että pieni tuoli ritisi pahasti.
— Hän on jo hieno nainen, ja se joka halveksii häntä, halveksii minuakin, sillä hän on paras ja herttaisin tyttö jonka tunnen, huudahti Rose lämpimästi.
— Niin — tietysti, minä vain hämmästyin. Olet ihan oikeassa, hänestähän voi tulla jotakin, ja silloin saat olla iloinen, että olet huolehtinut hänestä! sanoi Annabel pyörtäen sanansa heti kun huomasi, mistä tuuli puhalsi.
Ennen kuin Rose ennätti vastata, kuului hallista iloinen ääni: