Jonkin aikaa se oli oikein hauskaa, mutta vähitellen Rose alkoi toivoa, että Charlie ryhtyisi vakavasti johonkin eikä pitäisi elämäntehtävänään vetelehtimistä hänen seurassaan. Suku oli tottunut Charlien tapoihin ja pojatkin elivät sen herttaisen harhaluulon vallassa, että Prinssillä oli oikeus aina saada paras osa kaikesta; heille hän oli yhä Prinssi, serkussarjan kukka, joka kerran tuottaisi perheen nimelle kunniaa. Ei kukaan tiennyt oikein millä tavoin, sillä vaikka hän oli hyvin lahjakas, ei hänellä ollut mitään erikoistaipumuksia.
Rose oivalsi sen ja hänellä oli palava halu innostaa etevää serkkua johonkin mielekkääseen puuhaan, jolla tämä saavuttaisi sekä kunnioitusta että ihailua. Mutta Rose sai todeta sen peräti vaikeaksi, sillä vaikka Charlie kuunteli moitteita hyväntuulisesti ja tunnusti laiminlyöntinsä ihailtavan vilpittömästi, hänellä oli aina valmiina jokin vastaväite, syy tai puolustelu, jolla hän viidessä minuutissa kumosi Rosen puheet.
Viime aikoina Rose oli huomannut, että Charlie oli alkanut pitää hänen aikaansa ja ajatuksiaan yksityisomaisuutenaan. Tämä kiusasi tyttöä, ja hänen mieleensä johtui, että Charlie kenties käsitti väärin hänen mielenkiintonsa. Ehkä Clara-tätikin esitti asiat väärässä valossa ja laskelmoi sen varaan, että oli pyytänyt Rosea käyttämään vaikutusvaltaansa Charliehen. Rosea huoletti tämä, hän tunsi olevansa kuin satimessa, sillä vaikka hän itselleen tunnustikin, että Charlie oli miellyttävin serkuista, hän ei toki halunnut tällä tavoin alistua toisen hallittavaksi.
Tällaiset ajatukset häilyivät hänen mielessään, kun hän luki kirjeitä, ja hänen tahtomattaan ne sävyttivät heidän keskusteluaan.
— Nämä ovat vain kutsukirjeitä enkä voi nyt ruveta vastaamaan niihin, muuten en saa tätä työtä ikinä valmiiksi, hän sanoi jatkaen joululahjojen paketoimista.
— Anna minun auttaa. Sinä teet paketit ja minä kirjoitan osoitteet.
Käytä sihteeriä, niin näet miten paljon apua siitä on, ehdotteli
Charlie.
— Tämän teen kyllä itse, mutta voit vastata kirjeisiin jos haluat. Kohtelias kielto kaikille paitsi parille kolmelle. Lue nimet ääneen, niin sanon kenelle.
— Sinun sanasi on minun lakini. Kuka voisi nyt sanoa minua joutavaksi tyhjäntoimittajaksi? Charlie istui ilomielin kirjoituspöydän ääreen. — Järjestys on ilo silmälle, mutta en näe missään kirjepaperia, hän lisäsi avaten pöydän kannen ja tarkasteli sen sisällystä kiinnostuneena.
— Oikeanpuoleisessa laatikossa on; tavallisiin kirjeisiin sinipunertavaa, jossa on nimikirjaimet, ja liikekirjeisiin tavallista paperia, vastasi Rose koettaen ratkaista antaisiko pitsinenäliinan Emmalle vai Annabelille.
— Sinä luottavainen sielu! Entä jos avaan väärän laatikon ja tutkin nuoren sydämesi salaisuudet? jatkoi uusi sihteeri penkoen hienoa kirjepaperia miesten tavoin vähääkään välittämättä järjestyksestä.