— Sellaisesta en ainakaan välitä, ihan hävettää, kun muistan millaista meteliä siellä pidettiin ja miten totisen näköinen setä oli, kun hän avasi minulle oven kolmen tienoissa aamulla. Olin ihan uupunut, puku repaleina, päätä särki ja jalkoja väsytti niin että saatoin tuskin seistä, eikä viiden tunnin hyörinästä ollut muuta tulosta kuin muutama taskuntäysi makeisia, joitakin tekokukkia ja silkkipaperisia narrinmyssyjä. Setä käski minun pistää sellaisen päähäni ja mennä nukkumaan, sillä olin sen näköinen kuin olisin ollut naamiaisissa. En tahdo enää ikinä kuulla hänen puhuvan niin enkä halua näyttäytyä aamun sarastaessa yhtä kurjassa kunnossa kuin silloin.
— Eihän sinulla mitään hätää ollut, ei äitikään mitään puhunut, ja minä toin teidät molemmat kotiin ennen päivänkoittoa. Älä välitä sedästä, hän on aika pikkumainen tuollaisissa asioissa; meillähän oli oikein hauskaa eikä siitä ollut mitään hankalia seurauksia.
— Olipahan joka ainoalla! Clara-täti ei ole vieläkään päässyt kylmettymisestään, minä nukuin koko seuraavan päivän, ja sinä olit kuin haamu oltuasi kai viikkokausia joka ainoa ilta huvittelemassa.
— Oh pötyä, niinhän kaikki ovat huvikauden aikana, pian sinäkin siihen menoon totut.
— Niin, mutta minä en haluakaan tottua, sillä se tulee lopulta liian kalliiksi. En tahdo tottua siihen, että miehet jotka ovat juoneet liiaksi viiniä, pyörittelevät minua kuumassa huoneessa, että päivä muutetaan yöksi, tuhlataan aikaa, jonka voisi käyttää paremminkin, enkä halua tulla naiseksi, joka ei voi enää elää ilman kiihdykettä. Kieltämättä siinä on paljon hauskaakin, mutta älä koeta saada minua kiintymään liikaa huvitteluun. Auta minua vastustamaan sitä, minkä tiedän vahingolliseksi, äläkä viitsi nauraa niille hyville tavoille, joita setä hartaasti on koettanut opettaa minulle.
Rosen vetoomus oli vilpitön, ja Charlie tiesi, että tyttö oli oikeassa, mutta hänen oli aina vaikea luopua sellaisesta, minkä oli ottanut sydämelleen, olipa asia kuinka vähäpätöinen tahansa. Niinpä kun Rose katsahti Charliehen toivoen vilpittömästi voivansa pelastaa sekä tämän että itsensä vaarallisesta pyörteestä, Charlie kohautti olkapäitään ja vastasi lyhyesti:
— Kuten tahdot. Saatan sinut kotiin niin aikaisin kuin haluat, ja Effie Waring voi tulla sijaasi kotiljonkiin. Millaisia kukkia lähetän sinulle?
Charlie puhui ovelasti, sillä neiti Waring oli seurapiirin suosituimpia neitosia ja ihaili julkisesti Prinssi Lumoavaa. Rose ei pitänyt tytöstä, ja oli vakuuttunut siitä, että tällä oli Charliehen huono vaikutus. Kuullessaan Effien nimen Rose epäröi ja olisi antautunut, ellei olisi muistanut 'perämiehen' viimeisiä sanoja. Hän tahtoi pitää suunnan selvänä ja sanoi vakavasti pistäen Annabelille osoitettuun kääröön kookkaat tohvelit, jotka oli tarkoitettu Mac-sedälle:
— Älä huolehdi minusta. Voin mennä sedän kanssa ja pujahtaa pois häiritsemättä ketään.
— Mahdatko hennoa lähteä, epäili Charlie sulkiessaan viimeisen kirjeen.