— Hyvä, hyvä! huusi Jo heiluttaen takanaan olevan vanhan vuoteenlämmittimen kädensijaa.
— Uskollinen ystäväni ja jalomielinen suojelijani, joka on esittänyt minut kunnianarvoiselle kerholle sangen mairittelevalla tavalla, jatkoi Laurie vilkkain kädenliikkein, ei ole syypää tämän illan alhaiseen sotajuoneen. Minä suunnittelin sen, ja hän suostui vasta pitkien arvelujen perästä.
— No no, älä nyt ota koko syytä niskoillesi, minähän keksin vaatekomeron, keskeytti Snodgrass, joka iloitsi kepposesta sanattomasti.
— Älkää välittäkö hänen sanoistaan. Minä kelvoton olen syypää kaikkeen, sanoi uusi jäsen nyökäyttäen päätään herra Pickwickille kuten Sam Weller ainakin. — Mutta kautta kunniani en koskaan enää tee niin, vaan omistan tästä lähtien kaiken intoni ja harrastukseni tämän kuolemattoman kerhon hyväksi.
— Kuulkaa, kuulkaa! huusi Jo ja löi rumpua vuoteenlämmittimellä.
— Jatkakaa, jatkakaa! sanoivat Winkle ja Tupman, ja presidentti nyökäytti suopeasti päätään.
— Tahdoin vain sanoa, että pieneksi kiitollisuudenosoitukseksi minua kohdanneen kunnian johdosta ja naapuri valtojen välisten yhteyksien edistämiseksi olen järjestänyt postitoimiston puutarhan etäisimpään nurkkaan pensasaidan luokse. Se on kaunis, tilava rakennus, jonka ovissa on munalukot ja jonka järjestämisessä on pidetty silmällä käyttäjien mukavuutta. Ennen se oli kaniinikoppi, mutta olen tukkinut lävet ja tehnyt kattoon aukon, josta voi pistää sisään kaikenlaisia viestejä ja siten säästää kallista aikaamme. Sinne voi tuoda kirjeitä, käsikirjoituksia, kirjoja ja paketteja, ja kun kummallakin osapuolella on oma avaimensa, olen varma että asia tulee herättämään suurta tyytyväisyyttä. Sallikaa minun jättää kerholle avain ja suuresta ystävällisyydestänne kiittäen istuutua jälleen.
Vilkkaat kättentaputukset tervehtivät herra Welleria, kun hän pani pienen avaimen pöydälle ja istuutui. Vuoteenlämmitintä heilutettiin ja rummutettiin hurjasti, ja kului hetkinen ennen kuin järjestys palautui. Sitten seurasi esityksen johdosta pitkä keskustelu, johon kaikki ottivat innokkaasti osaa.
Kukaan ei koskaan katunut, että Sam Weller oli otettu mukaan, sillä innokkaampaa ja hauskempaa jäsentä ei millään kerholla voi olla. Hänen puheensa saivat kuulijat vääntelemään naurusta, ja hänen kirjalliset sepustuksensa olivat erinomaisia — milloin isänmaallisia, milloin koomillisia tai jännittäviä, mutta ei koskaan siirappimaisia. Jo piti niitä Baconin, Miltonin tai Shakespearen kynän jälkien arvoisina ja muovaili omia teoksiaan niiden mukaan, mielestään erinomaisesti.
P.T. oli verraton pieni laitos ja menestyi mainiosti, sillä sen välityksellä saapui vastaanottajille melkein yhtä paljon hauskoja viestejä kuin oikean postilaitoksenkin. Murhenäytelmiä ja kaulahuiveja, runoja ja hedelmiä, kukansiemeniä ja pitkiä kirjeitä, nuotteja ja piparkakkuja, kalosseja, kutsukortteja, nuhdesaarnoja ja sutkauksia. Vanha herrakin huvitteli usein lähettämällä 'naapurivaltaan' oudonnäköisiä paketteja, salaperäisiä tervehdyksiä ja hullunkurisia sähkeitä, ja hänen puutarhurinsa, jonka Hannan suloinen olemus oli sokaissut, lähetti tälle Jon välityksellä rakkauskirjeen. Kylläpä nauru maistui, kun salaisuus tuli ilmi. Vielä ei osattu uneksiakaan, kuinka paljon rakkauskirjeitä tuo pieni postitoimisto välittäisi tulevina vuosina.