— Oletko sinä levoton minun takiani, Jo?
— Kyllä vähän, kun oikuttelet ja näytät tyytymättömältä kuten väliin teet. Sinä olet omapäinen ja sisukas poika, ja jos joudut huonoille teille, sinun on varmasti vaikea kääntyä takaisin.
Laurie kulki hetken ääneti, ja Jo katseli häntä toivoen että olisi hillinnyt kielensä, sillä pojan silmät näyttivät suuttuneilta, vaikka hänen huulensa hymyilivätkin hänen varoituksilleen.
— Aiotko saarnata koko kotimatkan? Laurie kysyi äkkiä.
— En tietystikään, kuinka niin?
— Jos aiot, nousen raitiovaunuun, jollet, saattaisin sinua mielelläni ja kertoisin jotakin hyvin jännittävää.
— Minä en saarnaa enää. Palan halusta kuulla uutisesi.
— Hyvä on, mennään sitten. Se on salaisuus, ja jos kerron sen, sinunkin täytyy kertoa omasi.
— Ei minulla ole salaisuuksia, aloitti Jo, mutta puri äkkiä huultaan muistaessaan, että kyllähän hänellä oli.
— Sinulla on — sinä et osaa salata mitään. Anna kuulua vain, muuten en minäkään kerro! Laurie sanoi.