— Hiljaa, Laurie! Ei siitä mitään tule, sen kyllä tiedän; mutta en saanut rauhaa ennen kuin olin koettanut. En sanonut kenellekään mitään, kun en tahtonut että kukaan pettyisi.
— Ei siitä mitään pettymystä tule. Sinun kertomuksesi ovat ihan kuin itseään Shakespearea kaikkien niiden lorujen rinnalla, joita joka päivä julkaistaan. On hurjan hauskaa nähdä ne painettuina. Olemme hirveän ylpeitä kirjailijattarestamme.
Jon silmät säteilivät.
— Mikä sinun salaisuutesi on? Nyt on sinun vuorosi, Teddy, muuten en koskaan enää luota sinuun, hän sanoi koettaen sammuttaa kytevää toivoa, jonka Laurien sanat olivat sytyttäneet hänen rinnassaan.
— Voin joutua kiipeliin kun kerron, mutta koska en ole luvannut mitään, teen sen kuitenkin. En saa sielun rauhaa ennen kuin olen purkanut uutiseni sinulle. Minä tiedän missä Megin käsine on.
— Siinäkö kaikki? sanoi Jo ja näytti pettyneeltä. Mutta Laurie nyökäytti päätään ja iski silmää merkitsevästi.
— Se onkin uutinen, ja sen sinäkin myönnät, kunhan kuulet missä se on.
— No missä sitten?
Laurie kumartui ja kuiskasi Jon korvaan kolme sanaa, joiden vaikutus oli valtava. Jo seisoi ja tuijotti häneen hetkisen näyttäen sekä ällistyneeltä että tyytymättömältä, lähti sitten kävelemään ja sanoi terävästi:
— Mistä tiedät?