— On hyvin ikävää, että emme koskaan saa häntä olemaan commy la fo, lisäsi Amy, joka ompeli itselleen uutta röyhelöä ja oli sitonut kiharansa erittäin pukevalla tavalla — kaksi seikkaa, jotka saivat hänen tuntemaan itsensä tavattoman hienoksi ja neitimäiseksi.
Parin minuutin kuluttua Jo syöksyi sisään, heittäytyi sohvalle ja oli ahkerasti lukevinaan.
— Onko siellä jotakin mielenkiintoista? alentui Meg kysymään.
— Ei muuta kuin eräs kertomus, eikä se luultavasti ole paljonkaan arvoinen, vastasi Jo pitäen lehden nimeä huolellisesti piilossa.
— Mikä sen nimi on? kysyi Beth, joka ei voinut käsittää, miksi Jo kätki kasvonsa sanomalehden taa.
— Kilpailevat maalarit.
— Kuulostaa hyvältä. Lue se, pyysi Meg.
Yskäistyään äänekkäästi ja vedettyään syvään henkeään Jo alkoi lukea hyvin nopeasti. Tytöt kuuntelivat hartaina, sillä kertomus oli romanttinen ja järkyttävä ja suurin osa henkilöistä kuoli lopussa.
— Minä pidän siitä kohdasta, jossa puhutaan kauniista taulusta, huomautti Amy hyväksyvästi, kun Jo oli lopettanut.
— Minä pidän eniten rakkauskohtauksista. Viola ja Angelo ovat meidän lempinimiämme — niitähän me usein käytämme omissa sepustuksissamme. Eikö se ole omituista? sanoi Meg pyyhkien silmiään, sillä 'rakkauskohtaukset' olivat päättyneet hyvin traagisesti.