— Hyvä on, levähdän vähän ja odotan häntä.
Beth pani pitkäkseen sohvalle, toiset palasivat töihinsä ja Hummelit unohdettiin. Kului tunti, Amya ei kuulunut, Meg oli mennyt huoneeseensa koettamaan uutta pukua, Jo oli syventynyt kertomukseensa ja Hanna nukkui sikeästi keittiön tulen ääressä.
Silloin Beth pani hilkan päähänsä, täytti korinsa ruoantähteillä ja hiipi ulos kylmään ilmaan pää kipeänä ja surullinen katse kärsivällisissä silmissään. Oli jo myöhä kun hän palasi takaisin, eikä kukaan nähnyt hänen hiipivän yläkertaan ja sulkeutuvan äidin huoneeseen. Puolen tuntia myöhemmin Jo tuli hakemaan sieltä jotakin ja näki Bethin istuvan lääkelaatikolla hyvin vakavana, silmät punaisina ja kamferipullo kädessään.
— Kristoffer Kolumbus! Mikä on hätänä? huusi Jo, kun Beth viittasi häntä pysymään loitolla ja kysyi nopeasti:
— Sinullahan on ollut tulirokko, eikö olekin?
— On kyllä kauan sitten, samaan aikaan kun Megilläkin oli. Kuinka niin?
— Sitten kerron sinulle. Voi, Jo, lapsi on kuollut.
— Mikä lapsi?
— Rouva Hummelin lapsi, se kuoli minun syliini ennen kuin hän ehti kotiin, sanoi Beth nyyhkyttäen.
— Voi rakkaani, kuinka kauheata! Minun olisi pitänyt mennä eikä päästää sinua, sanoi Jo syleillen sisartaan ja istuutuen katuvaisen näköisenä äidin isoon tuoliin.