— Nyt sanon mitä teemme, sanoi Hanna tutkittuaan Bethin ja tehtyään hänelle kysymyksiä. — Kutsumme tohtori Bangsin katsomaan lapsikultaa ja antamaan meille ohjeita, sitten lähetämme Amyn Marchin tädin luo joksikin aikaa, jotta hän ei saisi tartuntaa, ja toinen teistä, tytöt, voi jäädä kotiin pariksi päiväksi huvittamaan Bethiä.
— Minä tietenkin jään, minä olen vanhin, aloitti Meg levottoman ja katuvaisen näköisenä.
— Minä jään, on minun syyni että hän on sairas. Lupasin äidille juosta asioita, enkä ole tehnyt sitä, sanoi Jo tarmokkaasti.
— Kumman Beth itse tahtoo jäävän? Yksi riittää, sanoi Hanna.
— Jon, sanoi Beth ja painoi päänsä tyytyväisenä Jon rintaan. Niin asia oli ratkaistu.
— Minä menen kertomaan Amylle, sanoi Meg hieman pahastuneena, kun hänet oli syrjäytetty, mutta itse asiassa tuntien huojennusta, sillä hän ei pitänyt sairaanhoidosta kuten Jo.
Amy nosti ilmikapinan ja selitti kiihkeästi, että hän ennemmin ottaa tulirokon kuin menee Marchin tädin luo. Meg puhui hänelle järkeä, pyysi kauniisti ja käski, mutta kaikki oli turhaa. Amy ilmoitti että hän ei mene, ja Meg jätti hänet epätoivoissaan ja meni kysymään Hannalta, mitä olisi tehtävä.
Ennen kuin hän palasi, oli Laurie tullut huoneeseen, missä Amy makasi nyyhkyttäen, kasvot haudattuina sohvatyynyyn. Amy kertoi mitä oli tapahtunut ja odotti että häntä lohdutettaisiin, mutta Laurie vain työnsi kädet taskuunsa ja käveli edestakaisin hiljaa vihellellen ja kulmakarvojaan rypistäen. Sitten hän istahti Amyn viereen ja sanoi maanittelevaan tapaansa:
— Ole nyt järkevä pikku nainen ja tee kuten he tahtovat. Ei, älä itke, mutta kuule minkä hauskan suunnitelman olen tehnyt. Sinä menet Marchin tädin luo, ja minä tulen joka päivä hakemaan sinut ulos kävelemään tai ajelulle, ja me pidämme hurjan hauskaa. Eikö se olisi sentään toista kuin jäädä tänne nuhjustelemaan?
— Minä en tahdo että minut lähetetään pois aivan kuin olisin tiellä, sanoi Amy loukkaantuneena.