Tohtori Bangs tuli, sanoi että Bethissä oli tulirokon oireet, mutta toivoi hänen sairastuvan vain lievästi, vaikka hän näyttikin vakavalta kuullessaan Hummeleista. Amy sai määräyksen lähteä talosta viipymättä, ja saatuaan suoja-aineita tartuntaa vastaan hän lähti ylen juhlallisesti Jo ja Laurie saattojoukkonaan.
Marchin täti otti heidät vastaan turhia kursailematta.
— Mitäs nyt tahdotte? hän kysyi ja katsoi terävästi silmälasiensa yli, ja papukaija, joka istui hänen tuolinsa selkänojalla, kirkui:
— Pois, pois, pojat pois!
Laurie vetäytyi ikkunan luo, ja Jo kertoi asiansa.
— Sitähän sopi odottaakin, kun teidän kerran annetaan juosta köyhien ihmisten luona. Amy voi jäädä tänne ja olla hyödyksi jollei hän ole sairas, mutta epäilemättä hän sairastuu. Älä itke, lapsi, en siedä kuulla ihmisten niiskuttavan.
Amy oli tosiaan itkemäisillään, mutta Laurie nykäisi viekkaasti papukaijaa pyrstöstä. Polly puhkesi ällistyneenä kirkumaan: "Siunatkoon saappaitani!" niin hullunkurisesti, ettei hän voinutkaan olla nauramatta.
— Mitä äidillenne kuuluu? kysyi vanha rouva tuikeasti.
— Isä on jo paljon parempi, vastasi Jo koettaen pysyä vakavana.
— Ohoo, sepä kummaa! No, se ei kestä kauan, Marchilla ei ole koskaan ollut voimakas ruumiinrakenne, oli rakastettava vastaus.