Pöydälle Amy asetti pienen Raamattunsa ja virsikirjansa, piti maljakossa aina kauneimpia Laurien tuomista kukista ja tuli joka päivä yksinäisyyteen 'ajattelemaan hyviä ajatuksia ja rukoilemaan rakasta Jumalaa säästämään Bethin hengen'. Ester oli antanut hänelle mustan rukousnauhan, jossa oli hopearisti, mutta Amy ripusti sen seinälle eikä käyttänyt sitä, sillä hän epäili suuresti ettei sitä sopinut käyttää protestanttisissa rukouksissa.
Tyttönen oli tässä kaikessa hyvin vilpitön, sillä jouduttuaan turvallisen kotinsa ulkopuolelle hän tunsi niin kipeästi tarvitsevansa tuekseen ystävällistä kättä, että hän vaistomaisesti kääntyi sen vakavan ja hellän Ystävän puoleen, jonka isällinen rakkaus kokoaa luokseen kaikki Hänen pienet lapsensa. Hän kaipasi äitinsä apua ja opastusta, mutta koska sitä ei ollut, hän koetti parhaansa mukaan omin neuvoin löytää oikean tien ja kulkea sitä luottavaisena.
Mutta Amy oli nuori pyhiinvaeltaja, ja juuri nyt tuntui taakka hyvin raskaalta. Hän koetti unohtaa itsensä, säilyttää rohkeutensa ja saada tyydytystä siitä, että teki oikein vaikka kukaan ei nähnyt eikä kiittänyt häntä.
Ensi ponnistuksissaan tulla hyväksi, hyvin hyväksi, Amy päätti tehdä testamenttinsa kuten Marchin täti, niin että jos hän sairastuisi ja kuolisi, hänen omaisuutensa tulisi hyvin ja oikeudenmukaisesti jaetuksi. Hänelle tuotti tuskaa jo pelkkä ajatuskin, että hänen pitäisi luopua pienistä aarteistaan, jotka hänen silmissään olivat yhtä kallisarvoisia kuin vanhan rouvan jalokivet.
Eräänä vapaahetkenään hän kirjoitti tämän tärkeän asiakirjan niin hyvin kuin osasi. Ester auttoi häntä muutamien lakisanojen käytössä. Kun ystävällinen ranskatar oli kirjoittanut nimensä, tunsi Amy huojennusta ja pani paperin talteen näyttääkseen sen Laurielle, josta hän aikoi saada toisen todistajan.
Koska päivä oli sateinen, hän sulkeutui huvittelemaan erääseen yläkerran suurista huoneista ja otti Pollyn seurakseen. Tässä huoneessa oli suuri kaappi täynnä vanhanaikaisia pukuja, joilla Ester antoi hänen leikkiä, ja hänen suurin huvinsa oli pukea ylleen nuo haalistuneet hienoudet ja astella koko loistossaan edestakaisin suuren peilin edessä tehden juhlallisia kumarruksia ja vetäen laahustaan, jonka kahina oli kuin musiikkia hänen korvissaan.
Sinä päivänä hän oli niin syventynyt puuhaansa ettei kuullut Laurien soittoa eikä nähnyt tämän tirkistävän ovenraosta, kun hän asteli juhlallisesti edestakaisin, leyhytti viuhkaansa ja pudisti päätään, jota koristi suuri heleän punainen turbaani. Se oli räikeä vastakohta hänen siniselle, kullalla kirjaillulle puvulleen ja keltaiselle koruommellulle alushameelleen. Hänen täytyi kävellä hyvin varovaisesti, sillä hänellä oli jalassa korkeakorkoiset kengät. Laurie kertoi Jolle myöhemmin että oli hyvin hullunkurista nähdä Amyn komeilevan verrattomassa asussaan, kintereillään Polly, joka pöyhisteli kaula kenossa ja matki häntä parhaansa mukaan pysähtyen silloin tällöin nauramaan tai huutamaan:
— Ollaanko hienoja, ollaanko hienoja? Mene pois, lurjus! Suu kiinni, suu kiinni! Anna muisku, kultaseni! Ha ha!
Hillittyään vaivoin ilonpuuskansa, joka olisi voinut loukata hänen majesteettiaan, Laurie koputti oveen ja otettiin armollisesti vastaan.
— Istuhan nyt sillä aikaa kun minä riisun nämä yltäni, sitten neuvottelen kanssasi eräästä tärkeästä asiasta, sanoi Amy näytettyään itseään joka puolelta ja ajettuaan Pollyn nurkkaan. — Tuo lintu kiusaa minut kuoliaaksi, hän jatkoi nostaessaan punaisen vuoren päästään. — Eilen kun täti nukkui ja minä koetin olla hiljaa kuin hiiri, Polly alkoi torua ja räpiköidä häkissään. Minä päästin sen ulos ja näin häkissä ison hämähäkin. Pudotin sen lattialle ja se meni kirjahyllyn alle. Polly marssi suoraan perässä, kumartui kurkistamaan hyllyn alle ja sanoi hullunkuriseen tapaansa silmää iskien: "Tule kävelemään, kultaseni!" En voinut olla nauramatta, ja silloin Polly nosti kovan metakan ja täti heräsi ja torui meitä molempia.