Äidilleni kaikki vaatteeni paitsi sinisen esiliinan, jossa on taskut, ja valokuvani ja medaljonkini ja paljon terveisiä.
Rakkaalle sisarelleni Margaretille annan turkoosisormukseni (jos saan sen) ja vihreän lippaani, jonka kannessa on kyyhkysiä, myös palasen oikeata pitsiä hänen kaulaansa ja hänen muotokuvansa, jonka olen piirtänyt muistoksi hänelle.
Jolle jätän rintaneulani sen joka on korjattu lakalla ja pronssisen mustepullon — hän hukkasi kannen — ja kallisarvoisimman kipsikaniinini sillä olen pahoillani että poltin hänen kirjansa.
Bethille (jos hän elää kauemmin kuin minä) annan nukkeni ja pienen piironkini, viuhkani, pellavakaulukseni ja uudet kenkäni, jos hän voi käyttää niitä kun ne ovat niin ohuet kun hän menee ulos. Niin myös tunnustan katuvani että olen tehnyt pilaa vanhasta Joannasta.
Ystävälleni ja naapurilleni Theodore Laurencelle jätän kirjoitussalkkuni ja savesta muovaillun hevosen vaikka hän sanoikin ettei sillä ole kaulaa. Niin myös palkaksi hänen suuresta ystävällisyydestään surun hetkellä taideteoksistani sen minkä hän tahtoo, Notre Dame on paras.
Kunnioitetulle hyväntekijällemme herra Laurencelle jätän punaisen laatikkoni jonka kannessa on peili jossa hän voi pitää kyniään muistoksi edesmenneestä tytöstä joka kiittää häntä hyvyydestään perhettään kohtaan, etenkin Bethiä.
Toivon että paras ystäväni Kitty Bryant saa sinisen
silkkiesiliinani ja helmisormukseni ja suudelman.
Hannalle annan pahvikotelon jota hän toivoi ja kaikki tilkkutyöni
ja toivon että hän muistaa minua kun katselee niitä.
Ja nyt olen testamentannut arvokkaimmat tavarani toivon että kaikki ovat tyytyväisiä eikä kukaan soimaa vainajaa. Annan kaikille anteeksi ja toivon että kohtaamme toisemme kun pasuuna soi.
Tämän testamenttini allekirjoitan omakätisesti ja suljen sinetillä tänä 20 päivänä marraskuuta Anni Domino 1861.