— Sanon, hän on ollut meille kuin oma poika, ja pidämme hänestä paljon, sanoi rouva March katsoen tutkivasti tyttäreensä.
— Sepä hauskaa, hän on kovin yksin. Hyvää yötä, äiti kulta. On sanomattoman ihanaa, kun olet taas kotona, vastasi Meg levollisesti.
Suudelma, jonka hän sai äidiltään, oli hyvin hellä, ja kun Meg meni pois, sanoi rouva March itsekseen puoleksi tyytyväisenä, puoleksi suruissaan:
— Hän ei vielä rakasta Johnia, mutta hän oppii pian.
21.
LAURIE TEKEE KEPPOSEN JA JO RAKENTAA RAUHAN
Jon kasvot olivat tutkimisen arvoiset seuraavana päivänä. Salaisuus painoi hänen mieltään, eikä hän voinut olla näyttämättä salaperäiseltä ja tärkeältä. Meg huomasi sen, mutta ei vaivautunut tekemään kysymyksiä, sillä hän oli oppinut, että vastakohtien laki tehosi Johon parhaiten, ja uskoi varmaan saavansa ennen pitkää kuulla kaiken jollei kysyisi mitään. Sen vuoksi hän oli ihmeissään kun hiljaisuutta yhä jatkui, ja Jo kohteli häntä miltei suojelevaa ylemmyyttä osoittaen.
Tämä harmitti Megiä aika lailla, ja hän puolestaan vetäytyi arvokkaasti syrjään omistaen aikansa äidilleen. Näin Jo jäi omiin hoteisiinsa, sillä rouva March oli ottanut hänen paikkansa sairasvuoteen ääressä ja kehotti häntä lepäämään, olemaan ulkona ja huvittelemaan pitkän vankeutensa jälkeen. Koska Amy oli poissa, oli Laurie hänen ainoa turvansa, ja niin paljon kuin hän muuten iloitsikin tämän seurasta, hän melkein pelkäsi poikaa tähän aikaan, sillä Laurie oli parantumaton kiusoittelija eikä Jo uskonut voivansa säilyttää salaisuuttaan häneltä.
Hän oli aivan oikeassa, sillä tuskin tuo veijari oli vainunnut että jokin salaisuus oli olemassa, kun hän jo päätti ottaa sen selville ja alkoi kärttää ja kiusata Jota pahanpäiväisesti. Hän houkutteli, lahjoi, pilkkasi, uhkasi ja torui, teeskenteli välinpitämättömyyttä saadakseen hänet huomaamatta paljastamaan totuuden, vakuutti tietävänsä koko asian ja sai vihdoin selville sen verran, että asia koski Megiä ja Brookea, siinä kaikki. Syvästi loukkautuneena siitä että hänelle ei uskottu asiaa, joka koski hänen opettajaansa, hän päätti keksiä sopivan koston.
Sillä välin Meg oli nähtävästi unohtanut koko asian ja syventyi kokonaan valmistelemaan isänsä paluuta. Mutta äkkiä hänessä näytti tapahtuneen muutos, ja päivän tai pari hän oli aivan erilainen kuin tavallisesti. Hän hätkähti kun häntä puhuteltiin, punastui jos joku katseli häntä, oli hyvin hiljainen ja istui ompelutyönsä ääressä, kasvoilla ujo, hämmentynyt ilme. Äitinsä kysymyksiin hän vastasi voivansa aivan hyvin ja vaimensi Jon pyytäen saada olla rauhassa.