Jo riensi pois, ja rouva March kertoi hyvin kauniisti Megille herra
Brooken todellisista tunteista.
— Sano nyt, lapseni, mitkä ovat omat tunteesi? Rakastatko häntä niin paljon että jaksat odottaa, kunnes hän voi tarjota sinulle oman kodin, vai tahdotko toistaiseksi pysyä aivan vapaana?
— Minua on pelotettu ja piinattu niin etten tahdo olla missään tekemisissä kosijoiden kanssa pitkään aikaan — kenties en koskaan, vastasi Meg hermostuneena. — Jos John ei tiedä mitään tästä tyhmästä jutusta, niin älä kerro hänelle, ja pane Laurie ja Jo pitämään suunsa kiinni. Minä en tahdo että minua narrataan ja piinataan ja tehdään naurunalaiseksi — se on hävytöntä!
Nähdessään että Megin tavallisesti niin tyyni mieli oli kuohuksissa ja että tuo häijy pila oli loukannut hänen ylpeyttään, rouva March tyynnytti häntä lupaamalla että koko asia painettaisiin villaisella.
Heti kun Laurien askelet kuuluivat eteisestä Meg pakeni toiseen huoneeseen, ja rouva March otti rikollisen vastaan yksinään. Jo ei ollut sanonut Laurielle mitä hänestä tahdottiin, koska pelkäsi ettei hän siinä tapauksessa tulisi, mutta poika arvasi asian samassa hetkessä kun hän näki rouva Marchin kasvot, ja seisoi hypistellen hattuaan niin syyllisen näköisenä, että rikollisesta ei ollut pienintäkään epäilyä. Jo lähetettiin pois, mutta hän katsoi parhaaksi marssia edestakaisin eteisen lattialla kuin vartija ainakin siltä varalta että vanki mahdollisesti karkaisi.
Arkihuoneesta kuului puolen tunnin ajan milloin kovaäänisempää milloin hiljaisempaa puhetta, mutta mitä siellä tapahtui, sitä eivät tytöt koskaan saaneet tietää.
Kun heidät kutsuttiin sisään, Laurie seisoi heidän äitinsä vieressä niin katuvaisen näköisenä, että Jo siinä paikassa antoi hänelle anteeksi, vaikkei pitänyt viisaana näyttää sitä hänelle. Meg otti vastaan hänen nöyrän anteeksipyyntönsä ja tunsi suurta huojennusta kuullessaan ettei Brooke tiennyt kepposesta mitään.
— Minä en ikipäivänä kerro sitä hänelle — mikään ei saisi sitä kiskotuksi irti minusta. Olen pahoillani, hirveän pahoillani. Anna anteeksi, Meg, pyysi poika hyvin häpeissään.
— Minä koetan, mutta se oli hyvin epäritarillisesti tehty. En uskonut että osaisit olla noin viekas ja ilkeä, Laurie, vastasi Meg koettaen peittää hämmennyksensä vakavaan ja syyttävään sävyyn.
— Käyttäydyin kerrassaan inhottavasti, enkä ansaitse että minua puhutellaan kokonaiseen kuukauteen, mutta älkää kuitenkaan hylätkö minua, ettehän?