— Mademoiselle on charmante, très jolie, vai mitä? huudahti
Hortense lyöden kätensä yhteen teeskennellyn hurmautuneena.
— Tule näyttämään itseäsi, sanoi neiti Belle taluttaen hänet huoneeseen, jossa toiset odottivat.
Kun Meg liukui hänen jäljessään laahus kahisten, kiharat aaltoillen, korvarenkaat helisten ja sydän takoen, hän tunsi että nyt hänellä oli todella hauskaa, sillä kuvastin oli selvästi sanonut, että hän todella oli kaunotar. Ystävät toistivat tätä mieluisaa lausetta innokkaasti, ja hetken aikaa hän seisoi keskellä lattiaa iloiten lainahöyhenistään kuin naakka sadussa, toisten räkättäessä hänen ympärillään kuin parvi harakoita.
— Nan, sinä saat opettaa häntä käsittelemään laahustaan ja kulkemaan noissa korkeakorkoisissa kengissä sillä aikaa kun minä pukeudun, muuten hän pian tekee kuperkeikan. Kiinnitä tuo pitkä kihara vasemmalle puolelle hänen päätänsä hopeaperhosellasi, Clara, ja muistakaa, ettei kukaan saa turmella kätteni työtä, sanoi Belle rientäessään pois hyvin tyytyväisen näköisenä.
— Minä pelkään mennä alas, minun on kummallinen olo ja tunnen olevani jäykkä ja pyntätty, sanoi Meg, kun kello soi ja rouva Moffat pyysi nuoria neitejä viipymättä näyttäytymään.
— Sinä et ole vähääkään itsesi näköinen, mutta olet hyvin sievä. Minä en ole mitään sinun rinnallasi, sillä Bellellä on hyvä maku, ja vakuutan että olet aivan kuin ranskatar. Anna kukkiesi riippua, pidä niitä huolettomammin kädessäsi ja katso ettet kompastu, vastasi Sallie koettaen olla välittämättä siitä, että Meg oli kauniimpi kuin hän.
Kätkien varoitukset visusti mieleensä Margaret pääsi onnellisesti portaita alas ja purjehti salonkiin, jossa Moffatin perhe ja pari aikaista vierasta oli koolla. Hän huomasi hyvin pian, että hienoilla vaatteilla on oma viehätysvoimansa, joka tehoaa erääseen ihmisluokkaan ja takaa heidän kunnioituksensa. Useat neidit, jotka ennen eivät olleet kiinnittäneet häneen mitään huomiota, muuttuivat äkkiä hyvin rakastettaviksi, useat nuoret herrasmiehet, jotka edellisissä kutsuissa olivat vain typerästi tuijottaneet häneen, eivät nyt ainoastaan tuijottaneet, vaan pyysivät tulla esitetyiksi ja sanoivat hänelle kaikenlaisia hupsuja mutta mieluisia asioita, ja vanhat rouvat, jotka istuivat sohvassa muita arvostellen, kysyivät uteliaina kuka hän oli. Meg kuuli rouva Moffatin vastaavan eräälle heistä:
— Daisy March — isä eversti armeijassa — parhaita perheitämme, mutta paljon vastoinkäymisiä — ymmärrättehän — Laurencein läheisiä ystäviä. Herttainen olento, sen vakuutan teille, minun Nedini on vallan hullaantunut häneen.
— No jopa nyt! sanoi vanha rouva, pani silmälasit nenälleen ja tarkasti toistamiseen Megiä, joka koetti olla näyttämättä, että hän oli kuullut ja että rouva Moffatin pikku valheet harmittivat häntä.
Tuo 'kummallinen tunne' ei haihtunut, mutta Meg kuvitteli esittävänsä hienon neidin osaa ja onnistuikin koko hyvin, vaikka kireä puku ahdisti häntä, laahus takertui lakkaamatta hänen jalkoihinsa ja hän pelkäsi koko ajan, että korvarenkaat putoaisivat lattialle ja hukkuisivat tai särkyisivät.