— Muista! hän sanoi koettaen hymyillä, sillä päänsärky oli jo alkanut.
— Silence à la mort, vastasi Laurie juhlallisesti mennessään. Tämä pieni välikohtaus kiihotti Annien uteliaisuutta, mutta Meg oli liian väsynyt jutellakseen ja meni heti nukkumaan. Hänestä tuntui kuin hän olisi ollut naamiaisissa, jotka eivät olleetkaan niin hauskat kuin hän oli odottanut. Hän oli sairas koko seuraavan päivän ja palasi kotiin lauantaina aivan uupuneena kahden viikon huvittelusta ja tuntien saaneensa maistaa ylellisyyttä aivan tarpeeksi.
— Kuinka ihanaa on sentään saada elää rauhassa, ilman vieraita ja alituista seuraelämää. Koti on suloinen paikka, vaikka se ei olekaan upea, sanoi Meg katsellen miettiväisenä ympärilleen, kun hän sunnuntai-iltana istui äitinsä ja Jon kanssa kotona.
— Hauskaa kuulla sinun sanovan niin, kultaseni! Pelkäsin jo, että koti tuntuisi sinusta ikävältä ja köyhältä oltuasi hienoissa paikoissa, sanoi äiti, joka päivän kuluessa oli monta kertaa katsellut häntä levottomana, sillä äidin silmät ovat nopeat huomaamaan pienimmänkin muutoksen lasten kasvoissa.
Meg oli iloisena kertonut seikkailuistaan ja kerta toisensa jälkeen sanonut, kuinka hurmaavan hauskaa hänellä oli ollut, mutta jokin asia näytti vielä painavan hänen mieltään, ja kun nuoremmat tytöt olivat menneet nukkumaan, hän jäi istumaan paikalleen ja tuijotti miettiväisenä takkavalkeaan. Hän oli hyvin harvasanainen ja näytti levottomalta.
Kun kello löi yhdeksän ja Jo ehdotti että mentäisiin nukkumaan, Meg nousi äkkiä tuoliltaan, istahti Bethin jakkaralle ja nojaten kyynärpäänsä äidin polviin sanoi urhoollisesti:
— Äiti, minun täytyy tunnustaa jotakin.
— Minä arvasin että sinulla on jotakin sydämelläsi. Mitä se on, kultaseni?
— Pitääkö minun mennä pois? kysyi Jo hienotunteisesti.
— Ei tietenkään, enkö aina kerro sinulle kaikkea? Häpesin puhua siitä lasten aikana, mutta tahdon että nyt saatte tietää kaikki ne kauheat asiat, joita tein Moffatilla.