— Ehkä kuuma pannu sulatti lumen ja se painui siihen, sanoi Fanny kaivellen lumikinosta, johon se oli jätetty.
— Kissan ilkimykset kai ovat vieneet sen, arveli Maud, johon tämä toinen onnettomuus koski niin, ettei hän edes kyennyt ulvomaan.
— Portti ei ollut lukossa, joku kerjäläinen on ehkä varastanut sen. Toivottavasti se maistuu hänestä hyvältä, lisäsi Polly palatessaan tiedusteluretkeltään.
— Ellei Tom olisi kellarissa, uskoisin hänen vieneen sen, mutta koska hän ei ole rotta eikä mahdu ikkunaluukuista, ei hänkään voi olla syyllinen, sanoi Fanny toivottomana, sillä hän alkoi jo epäillä, että tämä kaksinkertainen menetys oli rangaistus siitä, että hän oli antanut vallan raivolleen.
— Avataan ovi ja kerrotaan hänelle, ehdotti Polly.
— Hän vain ilkkuisi meille. Ei. Avataan vain äkkiä ovi ja mennään nukkumaan; hän saa tulla ulos milloin haluaa. Ilkimys! Meillä olisi ollut oikein hauskaa, ellei hän olisi kiusannut.
Avattuaan kellarin oven, tytöt ilmoittivat näkymättömälle vangille, että he olivat valmiit, ja lähtivät sitten masentuneina tiehensä. Puolivälissä seuraavan kerroksen portaita he kaikki pysähtyivät äkkiä kuin olisivat nähneet kummituksen, sillä Tomin nokiset mutta voitonriemuiset kasvot loistivat yläkaiteen takaa. Hänellä oli molemmissa käsissään nekkumöhkäle, jota hän heilutteli heidän päänsä päällä, ja livahtaessaan tiehensä hän sanoi kiusoittelevasti:
— Ettekö tekin haluaisi vähän nekkua?
— Miten ihmeessä hän pääsi ulos? huudahti Fan, joka hämmästyksissään oli tyrkätä toiset alas portaita.
— Hiililuukusta! vastasi aaveen ääni ylhäältä pimeydestä.