"Sieluni ikuisen autuuden kautta!" huudahti tyttö nostaen ylös kätensä hurjassa innostuksessa, "minä olen nähnyt Kustaa kuninkaan kärsivän kiirastulen tuskia, vaiva käy päivä päivältä vaikeammaksi ei ainoastaan sentähden, että hän itse on luopunut ainoasta autuaaksitekevästä uskosta, vaan tuhatkertaisesti sentähden, että hän on vetänyt mukanaan maansa ja kansansa samaan kadotuksen piinaan, jota hänen itse täytyy kärsiä viimeiseen päivään asti!"
Hän olisi ehkä jatkanut kauemminkin, mutta Katariina oli langennut lattialle ja mennyt tainnoksiin.
Romana säikähti. Hän ponnistihe päästäkseen kuningattarelle avuksi; silloin avautui salaovi ja Bellini tuli näkyviin.
"Hyvin, tyttäreni!" sanoi hän rohkaisten.
Hänet nähdessään tyttö kiirehti esiin ja lankesi hänen jalkoihinsa.
"Siunaa minua, isä!"
Hän nosti kätensä. "Minä näen marttyyrikruunun leijailevan pääsi päällä", sanoi hän.
"Sitten eivät kauheat kärsimykseni merkitse mitään", huudahti tyttö säteilevin silmin.
Bellini kumartui kuningatarta kohden. "Olisi hänelle parasta, että hän olisi kuollut", mutisi hän.
Mutta Romana ojensi suojellen käsivartensa hänen ylitsensä. "Salli minun pelastaa hänen kuolematon sielunsa", rukoili hän itsepintaisesti, "hän on ollut niin hyvä minulle."