"Murhaaja katkaisi piispan sormen, jossa oli sormus", jatkoi taas ensimäinen; "korppi löysi sen, ja kun se lensi erään sokean ohi, sai tämä näkönsä."
"Turun tuomiokapitulin sinetissä on sekä sormi että sormus", lisäsi toinen. "Kirkko julisti hänet pyhimykseksi."
"Sentähden", sanoi ensimäinen, "tehtiin pyhiinvaelluksia hänen haudalleen Nousiaisiin, ja kun hänen luunsa kesäkuun 10 p:nä vuonna 1300 siirrettiin Turun tuomiokirkkoon, joka rakennettiin hänen kunniakseen ja sai hänestä nimensä, tulvaili tänne kansaa maan kaikista osista, erittäinkin suurina juhlapäivinä tammikuun 19:ntenä, hänen kuolinpäivänään, ja kesäkuun 10:ntenä, jolloin hänen luunsa siirrettiin."
"Varsinkin sentähden", jatkoi toinen syvästi huoaten, "että silloin annettiin syntejä anteeksi ja kaikki tahtoivat tulla siitä osallisiksi."
"Kun näin paljon kansaa tuli yhteen, syntyi siinä vaihtokauppa", selitti kolmas, joka oli käytännöllinen mies, "ja niin syntyivät vähitellen meidän markkinamme."
Herttuatarta näyttivät kaikki nämä kertomukset hyvin miellyttävän; hän vuodatti kyyneliäkin niitä kuullessaan, ja sittemmin hän kertoili niitä linnan saleissa, ja se harrastus, jota hän osoitti asialle, tarttui luonnollisesti muihinkin, vetäen kaikki, mitä oppineita oli, linnaan.
Suomen aikaisemmat vaiheet tulivat yleisen keskustelun alaisiksi, ja kaikki, jotka tiesivät jotakin menneistä ajoista, saivat osakseen erityistä huomiota.
Sitten tultiin huomaamaan, ettei kirkko ollut vaikuttanut ainoastaan suurta maahanmuuttoa, vaan myöskin edistänyt kauppaa ja elinkeinoja.
Mitä ihmetöitä se siis olikaan tehnyt!
Niin tuli puhe piispa Hemmingistä, joka 1365 julistettiin pyhimykseksi.