Useita muitakin oli saapuvilla; nimitämme heidät siinä järjestyksessä, kuin he tulevat esille.
Yleensä oli mieliala hyvin suosiollinen kuninkaalle sentähden, että hän tahtoi rajoittaa herttuain valtaa; kaikki katsoivat sen välttämättömäksi, ja herrat olivatkin päättäneet olla tässä suhteessa hänelle apuna.
"Henkeni ja vereni tahdon antaa kuninkaan puolesta", puhkesi puheeseen Svante kreivi. "Hän saa pian huomata, että hänellä juuri aatelistossa on ystävänsä ja varmimmat puoluelaisensa."
"Naimisliitto kuningatar Elisabetin kanssa ei koskaan ollut autuaasti nukkuneen kuninkaan mielen mukaan", lisäsi hän.
"Miksi ei?" puuttui puheeseen herra Hogenskild. "Jos kuningas tahtoo oleskella Englannissa, niin ovathan täällä valtakunnan neuvokset, ja he voivat nyt yhtä hyvin kuin entisinäkin aikoina hallita maata ja valtakuntaa."
"Niin, ne ajat olivat paremmat kuin nykyiset", huokasi Svante herra.
Vähän erillään muista istui aivan nuori, tavattoman älykkään ja miellyttävän näköinen mies.
Hän oli Niilo Sture, vanhin Svante kreivin elossaolevista pojista. Hän kuunteli kunnioittavasti keskustelua; ei ollut sen ajan tapojen mukaista, että nuoretkin olisivat lausuneet mielipiteensä, mutta tämä 19-vuotias nuorukainen oli jo tutustunut valtioviisauden juoniin, ja isä sanoi hymyillen:
"Niilolla lienevät nämä asiat paremmin selvillä kuin kellään meistä, kuulkaamme mitä hän sanoo."
"Hänen majesteettinsa antoi itse minulle ohjeensa", vastasi Niilo kumartaen, "mutta ne olivat niin totuudesta poikkeavia, että kuningatar olisi huomannut itsensä pahoin pettyneeksi, jos olisi suostunut avioliittoon."