Silloin saapui kiireellinen viesti kuningas Eerikiltä, että Niilo herran tuli hänen lähettiläänänsä matkustaa Englantiin jatkamaan keskusteluja kuningatar Elisabetin kanssa.
"Kuinka minä voisin onnistua, kun Juhana herttua ja Niilo Gyllenstjerna, tuo terävä valtiomies, eivät ole onnistuneet", väitti hän.
Kreivi Svantekin myönsi, että se oli joutava yritys.
Mutta milloinpa ei herättäisi äidin ylpeyttä se seikka, että hänen poikansa tulee huomatuksi?
Märta rouva arveli, että se, mikä ei ollut onnistunut valtakunnan korkeimmille, varmaankin onnistuu hänen rakkaalle Niilolleen, ja hän pyysi ja rukoili, että poika ottaisi vastaan tuon kunniakkaan toimen.
"Se hyvä puoli asiassa on, että pääset taas ulkomaille", myönsi isä.
Niilo matkusti Tukholmaan saamaan kuninkaan määräyksiä ja sieltä suoraa päätä Elfsborgiin, jossa laivat odottivat.
Hän oli iloinen siitä, ettei ollut nähnyt Ceciliaa eikä kuullut mitään juoruja hänestä; uusissa olosuhteissa hän ehkä pian unohtuisi.
Mahdotonta, Cecilian kuva oli kuin poltettu hänen sydämeensä.
Oikullisen naisen voittaminen oli yhtä mahdoton tehtävä Niilolle kuin kenelle muulle tahansa, ja hän valmistautui jo paluumatkalle, kun sai kirjeessä Märta rouvalta tietää, että Cecilia vihdoinkin oli saanut kosijan.