Me emme saa unohtaa Ceciliaa.
Hän oli nuori, kaunis, loistava ja yleisen ihailun esineenä. Hänellä näytti tänään olevan yksi tarkoitusperä, jonka hän oli päättänyt saavuttaa ja jonka tähden hän ei säästänyt keinoja, vaan teki kaikki voitavansa ihastuttaakseen ja tenhotakseen.
Sekä vanhemmat että nuoremmat ritarit hyörivät hänen ympärillään, ja kaikille hän hymyili ja lausui ystävällisiä mairitteluja.
Hän oli kuin kynttilä, jonka ympärillä perhoset leijailevat; kaikki palasivat siipirikkoina, kaikki paitsi Niilo Sture.
Turhaan koetti Cecilia vetää häntäkin puoleensa; hän pysyi tyynenä ja kylmänä. Hän ei väistänyt tuon ihanan tenhottaren läheisyyttä, mutta tämän taikavoima ja veikistelyt eivät näyttäneet vaikuttavan häneen mitään.
Iloista seurustelua jatkui yöhön asti. Sitten meni kuningas huoneisiinsa. Siellä hän kohtasi Yrjö Pietarinpojan, mutta käski hänen läsnäolijain suureksi huviksi mennä tiehensä.
Suosikki totteli, mutta vannoi sydämessään kostoa, tuhatkertaista kostoa.
"Mikä tästä tulee lopuksi?" kysyi Märta rouva mieheltään.
"Näyttää siltä, kuin kuninkaalliset sisarukset tahtoisivat naida meidän perheestämme", vastasi Svante hymyillen. "Ei Niilo mene naimisiin Cecilian kanssa."
"Mutta ehkäpä hän rakastaa häntä."