"Käskenkö panemaan laivat lähtökuntoon?"
"Tee niin; me lähdemme iltapäivällä. Odotahan, mutta silloin tulee pimeä! Onko nyt kuutamoa?"
"Ei, nyt on loppukuu."
"Sitten lähdemmekin heti aamiaisen jälkeen. Myrskyääkö?"
"On aivan tyyni."
"Niinkuin sanottu, heti aamiaisen jälkeen."
Kun kuningas vähän myöhemmin tapasi herrat, kertoi hän heille uutisensa Suomesta, ja kaikki olivat yksimielisiä siitä, että Juhana oli menetellyt petollisesti veljeänsä, kuningasta vastaan, ja päätettiin heti komentaa osasto liiviläisiä estämään herttuaa palaamasta Suomeen.
Kun tämä valtiota koskeva asia oli ratkaistu, käytiin pöytään, mutta jonkinlainen mielien painostus vaivasi läsnäolijoita; ajatus sisällisen sodan syttymisestä, jos Juhanan onnistuisi nostattaa aseisiin suomalaiset, ja mahdollisuus, että niin hyvin Tanska kuin Venäjäkin käyttäisivät tilaisuutta sameassa vedessä kalastamiseen, tuntui varsin uhkaavalta eikä sopinut ensinkään siihen rattoisaan leikinlaskuun, jommoista vieraspidoissa tarvitaan.
Tänään eivät kuninkaan silmät enää tähystelleet nuoruutta ja kauneutta; elämän vakavuus oli tunkeutunut häneen. Ne ajatukset, joita hän tähän asti oli hautonut aivoissaan, tulivat nyt esiintymään teoissa ja toimissa; nyt hän tuli saamaan todellisuudessakin eikä vain unelmissaan masentaa vihatun veljensä.
Sellainen oli hänen tarkoitusperänsä, mutta hänessä tuntui jotakin herpaantumista, josta hän turhaan koetti päästä; rauhoittuakseen tarvitsi hänen saada muidenkin suusta kuulla, että herttua oli petturi, että yhteinen perimys oli onnettomuus valtakunnalle ja että sitä pitäisi vielä enemmän rajoitettaman.