"Halpa huoviperhe, mies, vaimo ja kaksi lasta, jotka ovat tulleet tänne juhlaa katsomaan."
"Vaimo on kai nuori ja kaunis?"
"Sitä ei voi sanoa."
"Se on siis mies?"
Simon pudisti päätänsä. "Pojassa ilmenee tähti paljon voimakkaampana, hänessä tuntuu olevan enemmän eloa kuin muissa yhteensä."
"Missä hän on?"
"Tuolla alhaalla huoneessa; enempiä tiedusteluja varten toin heidät tänne, ja nyt he nukkuvat kaikki tyynni."
"Minä menen alas katsomaan heitä." On jo sanottu, että keskustelu kävi osittain ranskaksi, mutta Jens käsitti melkein vaistomaisesti, että hän itse ja hänen vanhempansa olivat sen esineinä.
Ranskalaisen vilkkaat liikkeet ja terävät mustat silmät vaikuttivat häneen yhtä magneettisesti kuin kalkkarokäärme, ja melkein tietämättänsä hän tuijotti kauhistuksissaan ja peloissaan alhaalla-seisovia.
"Minä annoin heille makeata viiniä", sanoi Simon hymyillen, "ja se vaikutti kaikkiin paitsi poikaan, mutta nyt nukkuu hänkin luullakseni".