Hänestä saapui harvoin tietoja, hän oli kuin unohdettu.
Silloin tuli kuningas Eerikille kirje Reinin rajakreiviltä Yrjö
Juhanalta, ja siinä tämä pyysi prinsessa Annan kättä.
Häneltä itseltään seurasi kirje samassa.
Siinä hän mainitsi antaneensa sydämensä rajakreiville ja toivoi, ettei hänen rakkaalla veljellään olisi mitään heidän liittoansa vastaan.
Mutta hän ei tahtonut viettää häitänsä muualla kuin Tukholmassa, jonne hän toivoi saapuvansa jo syyskuussa, ja hänen sulhasensa piti tulla sinne tapaamaan häntä.
Uutinen oli yhtä odottamaton kuin vastenmielinenkin kaikille muille paitsi leskikuningattarelle.
Jokaisella oli omat toivomuksensa, joita ei kukaan tahtonut saattaa julkisuuteen, ja vaikka Anna oli perheen jäsen, oli hän jo ehtinyt vieraantumaan omaisistansa.
Hän tuli yhtä yksinkertaisena kuin oli lähtenytkin ja otti paikkansa perheessä niin luonnollisesti, kuin ei koskaan olisi sitä jättänytkään.
Juhana herttua ja hänen puolisonsa olivat vähää ennen tehneet surullisen matkansa Ruotsin saariston halki; kaikki puhuivat vielä kauhistuksella siitä, mutta Anna ei näyttänyt tietävän mitään. Matkallaan hän oli tavannut Eerikin Halmstadissa; tämä oli toivottanut hänet tervetulleeksi ja sanonut aikovansa pian tulla Tukholmaan.
Cecilian kihlaus Badenin maakreivin kanssa oli nyt lopullisesti päätetty, mutta prinsessa oli niin oikullinen, että Anna ihmetteli, miten maakreivi voi sietää sitä.