"Tahdon sanoa hänelle, että kaksi Kustaa Vaasan tyttäristä on jo luopunut isänsä uskosta, että kavala jesuiitta on kietonut heidät verkkoonsa ja että hänen velvollisuutensa on pelastaa heidät ja saattaa ovela viettelijä mitä ankarimpaan rangaistukseen."
Anna oli puhunut hyvin voimakkaasti.
Sofia oli kalmankalpea; hän oli langennut polvilleen ja tarttui molemmin käsin sisareensa.
"Älä mene, älä mene!" huohotti hän.
Elisabet itkeä nyyhkytti.
"Minä tahdon seurata häntä kuolemaan asti!" sopersi hän.
"Sinä kai tahdot tehdä samoin?" kysyi Anna polvistuneelta Sofialta.
"Hän ei tiedä mitä hän puhuu", vastasi tämä harmistuneena.
"Minä luulen, että hän lausuu teidän molempain sydämen ajatukset."
"Niin teenkin", sanoi Elisabet itsepäisesti. "Kuinka monta kertaa oletkaan sanonut samoin!"