Lamppu paloi pöydällä, ja sen valo lankesi suoraan hänen silmilleen vieraan kauppiaan astuessa sisään.
Apotin nähdessään tämä hätkähti, mutta onnistui heti hillitsemään hämmästyksensä.
Apotti nousi ja lausui vieraansa tervetulleeksi. Munkki, joka oli vienyt hänet sinne, lähetettiin pois, ja miehet olivat kahden.
Kauppias istui hänelle osoitetulle tuolille, mutta kun apotti siirsi lamppua niin, että valo lankesi hänen kasvoilleen, nousi hän ja asetti tuolin toiseen paikkaan.
"Silmäni eivät siedä voimakasta valoa", sanoi hän istuutuen varjoon.
Apotti kävi huomattavasti hämilleen ja kysyi hetkisen epäröityään, kuinka maallikko ja lisäksi, kuten hän luuli, kerettiläinen rohkeni ripittää ja antaa synninpäästön henkilölle, joka kuului ainoaan autuaaksitekevään kirkkoon.
"Ketään muuta ei ollut saapuvilla", vastasi Pedersson; "hän pyysi uskonnon lohdutusta, ja minä annoin sitä hänelle parhaan kykyni mukaan."
"Hän oli langennut syvälle."
"Sitä en tiedä, hän vain pyysi lastansa takaisin; minä hankin sen hänelle, mutta niin vastikään murhattuna, ettei ruumis vielä ollut kylmennyt."
"Tunsitteko murhaajan?"