"Luuletko, että hän luonnollisin keinoin on lumonnut kuninkaan?"
"Hän viekoitteli hänet vihillekin; mutta se ei merkitse mitään."
"Noituutta sekin."
"Mitenkä voin sen todistaa?"
"Varrohan!" Hetkisen kuluttua Anna jatkoi: "Tuolla riutuvalla rakastajalla Maksimilianilla oli kullattu hopeapikari, joka oli täynnä salaperäisiä merkkejä ja jossa loitsujen ympäröimänä oli kirjaimet K. M."
"Eihän hän toki ottanut sitä mukaansa?"
"Hän jätti sen minun talteeni."
"Näytäppäs sitä."
Anna otti sen hameensa taskusta ja ojensi Yrjölle. "Mistä tämän tiesit?" kysyi Yrjö hämmästyen. "Minä tiedän enemmän kuin tuuletkaan." Mutta Yrjön ajatukset olivat nyt kokonaan tuossa ihmeellisessä pikarissa. Siinä oli luurankoja, jotka kantoivat palavia sydämiä, ja muita salaperäisiä merkkejä, mutta kaikkialle muodostuivat kirjaimet K. M. Miten tahansa käänsikin pikarin, näki ne aina.
"Verraton aarre", huudahti Yrjö Pietarinpoika; "tahtoisin maksaa siitä puolet kaikesta omaisuudestani."