Ensin arkkipiispan, sitten melkein kaikkien piispain ja monen, monen muun.
Saipa hän lopuksi nähdä omatkin kasvonsa kauhun väänteleminä.
Äkkiä hän juoksi alttarilta sakaristoon.
Ihmetellen, kysellen ympäröivät papit ja palvelijat hänet.
"Minun täytyy poistua täältä heti", sanoi hän.
Ja hän kiiruhti kirkosta heti, kun oli riisunut messupukunsa.
Kyynelsilmin hän palasi lankonsa luo.
Sydämellinen osanotto tuli siellä hänen osakseen.
Kun hän kertoi mitä oli kärsinyt, mitä koettelemuksia kestänyt, sai hän tietää, että oli ihmetelty, miten hän saattoi tulla liturgiseksi, ja että monen usko nyt vahvistuisi, kun he saisivat kuulla hänen katuneen ja palanneen evankeliseen uskoon.
"Niin", sanoi hän, "nyt alotan kuin alhaisin Kristuksen apostoleista; minä olin pahojen henkien vallassa ja kärsin helvetin tuskia. Nyt olen päässyt niistä ja voin täydellä vakaumuksella sanoa Herra, kun sinä minulla olet, en huoli mitään taivaasta enkä maasta."