"He tulevat jäljestä huomenna."
"Olkoon niin."
Kaarle ei ollut oikein hyvällä tuulella. Hänestä tuntui, kuin hän ei olisi itse tässä määrännyt toimintaa, mutta tämä olikin hänen oppiaikaansa; se tulisi kyllä paremmaksi, kun hän itse pääsisi ohjaksiin.
Tällä välin oli Flodbackassa ihmetelty, missä Erkki niin kauan viipyi; vaikka hän olisikin aamuun asti odotellut rovastia, olisi hänen kuitenkin pitänyt olla kotona jo kymmenen ajoissa, ja nyt oli jo hämärä, kello lähes neljä.
Vihdoinkin kuuli Janne Eerinpoika tutun kulkusenkilinän. "Nyt he ovat täällä", sanoi hän ja nousi.
"Mutta kukahan siinä lie kolmantena?" sanoi Elsa.
"Ehkäpä herttua tulee kutsumatta", vastasi Janne nauraen ja kiiruhti ulos.
Pieni ei ollutkaan hänen hämmästyksensä ja ällistyksensä, kun hän huomasi, että se todellakin oli herttua.
Kaarle koetti kaikin mokomin olla hilpeällä tuulella; hän tervehti jokaista kuin vanhaa tuttua ja kysyi heti morsianta.
Tämän nähdessään hän hämmästyi huomattavasti; katseltuaan häntä muutaman silmänräpäyksen hän kuiskasi hänen korvaansa jotakin, joka nostatti veret tytön poskille ja sai hänet ihmetellen tuijottamaan herttuaan.