"Mitä tämä on, Gunilla? Sinulla on kyyneleet silmissä."
"Sentähden että ajattelen, miten kauheata olisi, jos koetettaisiin erottaa meidät."
"Tyynnyhän, rakkaimpani, sitä ei voi kukaan."
Mutta tanssin loputtua tuli herra Ture Bielke ja vei Gunillan kanssansa toiseen huoneeseen. Hän kyseli häneltä hovielämästä ja oliko hän usein puhunut kuninkaan kanssa j.n.e.
Sukkela tyttö aavisti pahaa ja vastasi, että kuningas aniharvoin tuli
Anna neidin luo, ja väliaikoina hän ei koskaan nähnyt kuningasta.
Ture herra nousi, taputti häntä poskelle ja sanoi: "Sitä parempi sinulle, rakas lapseni." Sitten hän nyökäytti päätään ja lähti.
Gunilla jäi yksin, posket kalpeina. Hän tiesi kyllä, että kuningas oli katsellut häntä lempivin silmäyksin ja että kerran oli saanut häneltä komean koristeen, ja kun hän oli kiittänyt siitä, oli kuningas suudellut häntä, eikä hän rohjennut kieltää.
Mutta kuningas oli neljänkymmenenseitsemän vuotias ja hän kuudentoista, olisihan naurettavaa, jos hän — mutta tästedes hän kyllä varoo, ettei jää kahdenkesken hänen kanssaan; hän ei huoli hänen koristeistaan eikä suuteloistaan. Hän juoksee pitkät matkat päästäkseen niistä.
Kun hän teki tulevaisuuden suunnitelmiaan, tuli Pietari Liljensparre äkkiä sisään. Hän oli kiihtyneenä ja sanoi hätäisesti: "Olen etsinyt sinua joka paikasta."
"Ensi tanssiinko?" kysyi Gunilla.