"Polvillesi, Julius, ja kiitä."
"Ei, ei", keskeytti Juhana. "Tuleppas sinä tänne!"
Reippaasti astui tyttö lähemmäksi langeten polvilleen kuninkaan eteen.
Koko hänen käytöksessään oli jotakin ulkoa-opittua, mutta Juhanan huomio kiintyi vain tytön kauniisiin kasvoihin ja pitkiin, vaaleihin kihariin. Hän huomasi todelliseksi ihastuksekseen, että tyttö oli hänen näköisensä, ja sentähden hän otti hänet syliinsä suudellen häntä useita kertoja.
Se ei liene kuulunut läksyyn, sillä tyttö katsoi hämillään äitiinsä; mutta kun Juhana veti hänet istumaan polvelleen, malttoi hän heti mielensä ja katseli häntä suurilla, kirkkailla silmillään.
"Mikä on nimesi?"
"Sofi", vastasi tyttö.
"Vai niin, no kuinka vanha olet?"
"Kahdeksan vuoden."
"Suuri tyttö, ehkäpä liiankin suuri sylissä istumaan." Hän laski tytön alas.