Palattuaan Räävelistä Tukholmaan hän antoi neuvosherroille käskyn pysyä kaupungissa.
Uhkauksin ja pakkokeinoin koetti kuningas saada heitä tunnustamaan, että olivat yllyttäneet sotaväkeä ja ilkeissä tarkoituksissa estäneet Sigismundin kotiinpalaamista.
He kielsivät vakavasti, mutta marraskuussa hän pakotti heidät kyhäämään kirjoituksen, jossa he lausuivat paheksivansa ja valittavansa sotaväen uhmaavaa käytöstä sekä samalla selittivät, ettei heidän tarkoituksensa ensinkään ollut estää Sigismundia palaamasta Ruotsiin.
Samalla he pyysivät anteeksiantoa, suosiota ja armoa sekä lupasivat olla kuningas Juhanalle ja hänen perillisilleen uskollisia ja kuuliaisia koko elinaikansa.
Jos kuningas vastedes tahtoisi heiltä neuvoa, tuli heidän antaa se parhaan ymmärryksensä mukaan, ja jos "kuninkaan mielipide ja laajempi katsantokanta ei olisi sen kanssa sopusoinnussa, niin tuli heidän alistaa tahtonsa sen alaiseksi".
Kaikki herrat, jotka olivat olleet mukana Virossa, kirjoittivat sen alle. Sitä ei kuitenkaan saanut käsittää niin, että he sillä olisivat tunnustaneet jotenkin rikkoneensa ennen tekemäänsä uskollisuudenvalaa.
Sitten he saivat eronsa.
Herrojen mieltä kirveli, kun heidät oli pakotettu pyytämään anteeksi rikosta, jota ei oltu todistettu heidän tehneen, ja sentähden päättivät he laatia vastalauseen, jossa selittivät, että he eivät olleet tehneet mitään, jota heidän tarvitsisi pyytää anteeksi tai jonka vuoksi heidän oli tarvis kirjoittaa anomuskirjelmä 22 p:ltä marraskuuta.
He olivat tehneet sen Olavi Sverkerinpojan selitysten johdosta, että siten muka palajaisi rauha kuninkaan mieleen ja sopu valtakuntaan ja että he itse välttäisivät heitä muuten uhkaavan ikuisen vankeuden.
Vastalause pidettiin kuitenkin toistaiseksi salassa.