Kaarle herttua ja herrat… kumpi puolue oli hänelle vaarallisempi?
Eiköhän se vaan ollut herttua?
Hänen suhteensa on meneteltävä varovasti eikä mitenkään pidä paljastaa ajatuksiaan hänelle.
Entäpä liturgia, johon hän oli pannut niin paljon vaivaa, miksi siitä ei tullut sitä, miltä alussa näytti?
Miksi hän ei koskaan kuullut muuta kuin valitusta ja vaikeroimista, miksi väikkyi niin monta kalpeaa ja veristä haamua aina hänen silmäinsä edessä… olivatko ne ehkä niiden etujoukkoja, jotka odottivat häntä tuolla toisella puolella… ja eikö siellä ollut — mitään, mihin vedota.
Sillä välin valmisteli Kaarle herttua häitään ajatellen silloin alati edellistä kertaa, jolloin hän Mariaa varten teki valmistuksiaan.
Silloin hän oli lemmen huumaama… tuo kumma tunne valtasi hänet silloin niin, ettei hän itseään tuntenut. Kun Maria esim. Vadstenassa sai hänet mukautumaan kuninkaan ja säätyjen tahtoon, oli hän vastoin tahtoansa ja vakaumustansa kaikin voimin taistellut jalopeuranluonnettansa vastaan voidakseen mukautua hänen toivomuksiinsa.
Nyt hän sitävastoin oli täydelleen oma herransa; jos hän toisinaan katsahti prinsessan kuvaan, joka kylmästi ja ankarasti silmäili häntä vastaan, niin hän nauroi ivallisesti, ja jos hän tunsi jonkun verran kiihkoa, niin se oli vain siitä, että hän halusi saada taivuttaa hänet tahtonsa mukaan ja opettaa häntä pelkäämään herraansa.
Mutta hauskaa piti häissä olla ja lukuisia vieraita oli kutsuttava.
Sentähden lähetettiin kirjeitä ja viestejä koti- ja ulkomaisille sukulaisille ja ystäville.