"Prinsessa, olette oikeassa, tuhansin kerroin oikeassa", huudahti
Malaspina. "Meidän molempien on oltava vilpittömiä toisiamme kohtaan.
Minä tulen puhumaan kuninkaasta."
"Sen jo arvasin", vastasi Anna.
"Hän on tyynempi ja katuu katkerasti käytöstään täällä luonanne."
"Niinkö! Onko hän kertonut teille siitä?"
"Minulla on onni nauttia hänen rajatonta luottamustaan. Minä luen joka päivä niinkuin avoimesta kirjasta hänen herkästä, tuntehikkaasta, hurskaasta, rakastavaisesta sydämestään ja tuumin itsekseni: 'häntä ei saa tuomita samalla mittapuulla kuin muita'."
"Se on minunkin uskoni", vastasi Anna, joka vastoin tahtoaan tunsi liikutusta kauniiden sanojen johdosta.
"Olisi kenties ollut onni, jos hänellä olisi ollut teidän luja tahtonne ja ponteva luonteenne", jatkoi pappi. "Mutta taivas asetti teidät hänen rinnalleen ikäänkuin suojelevan enkelin."
"Minä voin niin vähän", sanoi Anna katkeruuden tuntein.
"Ette kenties voi kaikkea", lisäsi Malaspina. "Mutta sellaisella kuninkaalla kuin Sigismundilla on aina ystäviä, ja muuan heistä on, vaikkakin väärin ymmärrettynä, parhaan vointinsa mukaan vaikuttanut puolestanne."
"En voi arvostella tekoja, joita en tunne", vastasi prinsessa ylpeähkösti.