"Millä oikeudella pidätätte minua?"
Alliaga hymyili: "Te olette viisas ja ajattelevainen, teidän kanssanne voi puhua, ja jätän kohtalonne omiin käsiinne."
"Ettehän vain petä minua?"
"Tulette kyllä käsittämään, etten tee niin", sanoi Alliaga katsoen tutkivasti häneen, "edellyttäen että annatte minun puhua loppuun."
"Puhukaa vain", vastasi Elsa tekeytyen tyyneksi.
"Kasvattien joukossa Vadstenassa oli sisarenne, joka teki mitä suurimman vaikutuksen minuun, enkä luule, että tunteeni jäi vastaamatta…"
Elsa katsoi ankarasti häneen ja nousi.
"Olkaa huoletta, se on ainoastaan otaksuma — ja minä matkustin. Me molemmat näimme toisemme Steyermarkissa, ja mikä Vadstenassa oli vain hetken hehkua, puhkesi siellä ilmiliekkeihin. Minä rakastin, minä jumaloin teitä. En tiedä mistä saitte voimaa minua vastustaaksenne. Sanoitte näkevänne sisarenne, mutta se oli ainoastaan mielikuvituksenne leikkiä. Kaikessa tapauksessa vältitte kuitenkin minua sillä kertaa."
"Kuten ainakin olen tekevä", puuskahti Elsa. "En ole koskaan pettynyt naista taivuttaessani, ja tällä kertaa lisäksi rakastin kuin mieletön. Mutta tiesin teidän tulevan tänne ja päätin odottaa."
Hän oli vaiti kotvan. "Nyt olette täällä", lisäsi hän ja katseli
häntä intohimoisesti, "kauniimpana, viehättävämpänä kuin konsanaan!
Tule omakseni, Elsa!" huudahti hän koettaen tarttua hänen käteensä.
"Tunnen, etten voi elää ilman sinua."