Seuraavana päivänä De la Gardie lähti Tukholmaan Magnus Brahen keralla.
Hän piti tätä niin onnellisena enteenä, että käytti heti tilaisuutta hyväkseen ja kosi.
Magnus kreivi oli yhtä ihastunut kuin hämmästynytkin ja selitti, että hän jätti päätösvallan tyttärelleen ja lisäsi vain: "Muistakaa, että hän on hyvin kaino."
Rouva Katarina Stenbock oli valmistettu sotaherran vierailun varalle, ja kun tämä ilmoitettiin, määräsi hän Ebban ottamaan hänet vastaan ja pyytämään mukaan päivälliselle, jolloin hän jälleen toivoi olevansa paremmin voinnissaan.
Sangen kainona ja hämillään Ebba meni vastaanottohuoneeseen, jossa sotaherra häntä odotti.
Ebban suureksi kummastukseksi ei tämä käyttäytynyt sillä sirolla kohteliaisuudella, joka oli tavallinen. Hän tarttui käteen, vei hänet sohvaan, pani siellä viereensä istumaan ja sanoi, että yhtä paljon kuin hän valitti leskikuningattaren pahoinvointia, yhtä iloinen hän oli tavatessaan neidin yksin.
Ebba katsoi häneen ihmeissään. Mitä suurella sotasankarilla mahtoi olla hänelle sanottavaa?
Hänen ei tarvinnut kauan olla epätietoisuudessa. Jaakko herra puhui yksinäisestä soturista, joka oli voittanut monet voitot, mutta ei ollut koskaan saanut jakaa kenenkään kanssa iloaan. Hän oli kauan rakastanut erästä nuorta tyttöä, mutta oli luullut tämän antaneen sydämensä toiselle ja päättänyt käydä yksin läpi elämän. Nyt oli hän kuitenkin varmalta taholta saanut tietää, että nuoren tytön sydän oli vapaa, ja sama korkea henkilö oli kehoittanut häntä menemään sydämensä valitun luo pyytämään hänen kättään. Tytön isä oli äsken sanonut, että hän antaisi ilolla siunauksensa, ja nyt oli hän tullut tytöltä itseltään kysymään vastausta. Hän voisi tehdä mitä onnellisimman ihmisen, ja jos isänmaa oli hänelle jotakin velkaa, tämä tyttö yksin saattoi maksaa sen, sillä hänen rakkautensa oli kalliimpi kaikkia aarteita.
Ebba oli hämmästynyt, ällistynyt. Hän olisi tahtonut juosta tiehensä, mutta Jaakko herra piteli tukevasti vaikkakin lempeästi hänen kädestään. Ja millä syyllä saattoikaan hän hylätä kosinnan? Epäilemättä Jaakko herran oli lähettänyt kuningas. Hän oli valinnut maan oivallisimman miehen hänen puolisokseen. Eikö hänen ollut hyväksyttävä tämä tarjous?
Eikä Jaakko herra muuten jättänyt ratkaisua hänen valtaansa, hän sulki hänet pian syliinsä ja puhui, ettei hän voinut toivoa mitään, jota ei heti täytettäisi; ketään kuningatarta ei niin palvota kuin häntä tullaan palvomaan, ja niin pyysi ja rukoili Jaakko herra häneltä onneaan, ja vaikkei neitsyt tiennyt sanoneensa sanaakaan, sanoi toinen häntä kuitenkin morsiamekseen ja puolisokseen ja tahtoi, että se oli heti saatettava koko maailman tietoon.