* * * * *
Jaakko de la Gardie oli seitsemännessä taivaassa ja hänen kihlattu morsiamensa ainakin kuudennessa. Vaikka sotaherra olikin valloittanut linnoituksen rynnäköllä, ymmärsi hän pian tehdä itsensä siellä sekä rakastetuksi että pelätyksi. Eihän sitä juuri sano kunniaksi ruotsalaisten uskollisuudelle, mutta Ebba Brahe tunsi itsensä paljon tyytyväisemmäksi Jaakko De la Gardie'n kihlattuna kuin oli ollut Kustaa Aadolfin. Nyt olivat kaikki polvillaan hänen edessään, kun ennen… hän ei tahtonut ajatellakaan mitä oli saanut kärsiä.
Ei mennyt päivääkään, ettei upea sulhanen olisi kantanut hänelle ylenmäärin kallisarvoisia lahjoja. Ja tämä tulinen, suora ja vaativainen kosija sopi Ebballe parhaiten.
Mutta nuori Kaarle Filip rakasti mitä tulisimmin valtakunnanrahaston hoitajan tytärtä, ja Elisabet tunnusti kainosti, että hän vastasi tähän tunteeseen, mutta että heidän täytyi erota, koska avioliitto heidän välillään oli mahdoton. Mutta prinssi selitti, että kun hän ei koskaan voinut rakastaa ketään toista, ei ollut mitään syytä, jonka tähden he eivät voisi mennä naimisiin. "Minä puhun rahastonhoitajalle", sanoi Kaarle Filip.
"Silloin hän joko lähettää minut pois tai vaatii teiltä lupauksen, ettette tule tänne enää koskaan", vastasi neitsyt kyynelsilmin.
Silloin tapahtui, että juuri kun Kaarle Filip oli ilmaisemaisillaan ilonsa siitä, että oli voittanut Elisabetin sydämen, aukeni ovi ja rahastonhoitaja astui sisään.
Hän hämmästyi niin, että oli ensi tuokiossa vetäytymäisillään takaisin, mutta pikku keijunen lehahti häntä vastaan.
"Isä, hän rakastaa minua, mutta minä olen sanonut, että meidän täytyy erota!" huudahti tyttö nyyhkyttäen ja painoi päänsä isänsä povea vasten.
Kaarle Filip oli ylen yllätetty hänkin, mutta hän oli reipas ja suoramielinen nuorukainen ja virkkoi pelottomasti:
"Herra rahastonhoitaja, minä rakastan tytärtänne ja pyydän hänen kättänsä!"