Matkalla Vadstenasta Tukholmaan vastasi kuningas erääseen De la Gardie'n kirjeeseen, "että hän hyvin tiesi mitä väkeä venäläiset olivat ja että ollessaan heidän kanssaan rauhassa ja sovinnossakin täytyi aina toisen silmän tähystellä sotatoimia ja nähdä heissä vihollisensa". Kuningattaren ja hänen veljensä toivomuksesta oli nyt kuitenkin päätetty niin, että herttua matkustaisi sinne.
Tukholmassa otti Kaarle Filip Kustaa kuninkaan suostumuksella vastaan venäläisien lähetystön. Herttua lupasi heille, että helmikuussa tulisi Viipuriin Ruotsin valtuutettujen kanssa ja silloin ottaisi vastaan korkean arvonsa.
Kaarle Filip oli ihastunut. Nyt ei voitu enää tehdä esteitä hänen matkalleen; hän oli itse luvannut tulla ja hänen täytyi pysyä ruhtinaallisessa sanassaan.
Ensiksi oli kuitenkin lähdettävä toisaalle. Kuningatar oli terveydellisistä syistä jäänyt Vadstenaan ja kirjoittanut nuorimmalle pojalleen ja tyttärelleen, että he tulisivat sinne ja toisivat ne hovinaiset, jotka eivät olleet mukana.
Ei tarvinne sanoa, että Kustaa paloi halusta nähdä jälleen sydämensä valittua. Mutta hovinaisten oli kuningattaren ollessa poissa noudatettava samoja ankaria tapoja kuin ennenkin, ja näiden tapojen loukkaamisen katsoi nuori ruhtinas voivan vahingoittaa rakastetun hyvää mainetta.
Tapansa mukaan turvautui hän "rakkaaseen Katiinsa"; hän yksin saattoi auttaa.
"Tiedän vain yhden keinon", vastasi Kätchen. "Kutsun tänä iltana hovineitsyet luokseni, ja sinä tulet silloin sattumalta, sillä mitään kahdenkeskisiä kohtauksia en uskalla järjestää."
"Siihen tyydynkin, saanhan silloin ainakin ilon nähdä häntä", vastasi nuori ruhtinas palaten kirjoitushuoneeseensa, jossa sihteerit ja muutamat kauppamiehet olivat ahkerassa työssä. He laativat sääntöjä erinäisille yhtiöille, joiden Kupari-, Rauta-, Puu-, Kauppa- ja Eteläkomppaniain nimellä piti kaupata kotimaan tuotteita ulkomaille. Kustaa Aadolf edisti erityisellä innolla kauppaa ja elinkeinoja, ja tässä kuten kaikessa valtiokansleri auttoi häntä.
Työhön painauduttuaan häipyivät kaikki muut ajatukset hänen mielestään. Mutta parhaillaan laskiessaan mitä voittoja kruunu näistä komppanioista niittäisi, välähti muisto hänen sielussaan. Hän vaikeni yhtäkkiä, katsoi kelloon ja sanoi: "Olemme tehneet työtä yli ajan, tarvitsemme kaikki jotakin virkistystä. Huomenna jatkamme kuparista."
* * * * *