Tyttö loi silmänsä maahan ja vetäysi hämillään syrjään. — No, no, ei se nyt ole niin vaarallista… Minä siis palaan.
— Äitini on varmaan herännyt ja…
— Ei, ei tänään. En enään ole hänestä levoton.
— Saanko siis sanoa terveisiä?
— Kyllä, ja kertokaa että olemme sopineet. Tyttö niiasi syvään.
— Hyvästi nyt, neiti Richissa. Suojelkoon sinua pyhä äiti ja hänen enkelinsä.
Richissa painoi pienen päänsä syvästi alas, mutta kun munkki ojensi hänelle kätensä, niin hän tuskin kosketti sitä huulillaan; hän oli itse pelästyttänyt hänet.
Palvelija, joka oli pidellyt hänen hevostaan, auttoi hänet selkään, mutta kotimatkalla väikkyi Richissan kuva koko ajan hänen edessään, niin että hän lopulta oikein harmitteli omaa tyhmyyttään.
Richissa riensi Ingierd rouvan luo, mutta tämä oli todellakin nukkunut. Silloin hän kevyenä kuin lintu juoksi ylös salaportaita.
Tyste luki ääneen ja Cecilia lepäsi sohvalla; molempien silmissä kiilsi kyyneliä. He kertoivat Richissalle, että kirja oli Lutherilta.