Samassa astui Richissa huoneeseen, syli täynnä kukkia.
— Pyhien nimessä, mitä tämä merkitsee?
— Hän on kerettiläinen! huusi isä, — ja minä kiellän teitä oleskelemasta hänen seurassaan.
— Kiellättekö minua? huudahti Richissa ja astui leimuavin silmin hänen eteensä.
— Hurskas lapseni! sopersi munkki.
Tytön rinta kohoili kiivaasti ja katse riippui kiinni isän kasvoissa. Hänen sylinsä oli täynnä kukkasia, hän oli niin ihana, että munkin täytyi sulkea silmänsä.
Cecilia oli vaipunut miltei läjään oven eteen. Richissa riensi hänen luokseen ja nosti hänet ylös.
— Sinä valkea kyyhkyseni, jota haukka niin pelästytti! Olipa hyvä että tulin.
— Älä jätä minua, pyysi Cecilia.
— En, en! ja Richissa loi silmänsä isä Eustachiukseen, joka näytti olevan hyvin hämillään.