— Se on kiittämätöntä. Luultavasti siksi että hän pitää häntä silmällä.
— Tarpeetonta huolenpitoa! Eikä sovi että palvelija herraansa…
— Lapsi, lapsi, sinä et tiedä mitä sanot! Ratsastusretkeltä palatessa oli taalainjunkkari mennyt huoneeseensa. Hän vallan säteili ilosta, mutta kun hän näki Peder Grymin, joka juuri oli lukemassa kirjeitä, synkistyi hänen muotonsa ja hän kiirehti ääneti hänen ohitsensa sisempään huoneeseen.
— Richissa, kuiskasi hän, — minä rakastan sinua enemmän kuin elämääni, mutta mieluummin puren kielen suustani kuin sen sinulle sanon.
— No, huudahti Grym toisesta huoneesta, — tyttö on herttainen!
Nuorukainen ei vastannut.
— Ja sellainen kultakala! Taalainjunkkari teki kädellään liikkeen.
Syntyi hetken hiljaisuus.
— On tullut kirjeitä.
— Minulleko?
— Ei, herra Niilo Sturelle.