— Olkaamme varoillamme, sanoivat he, — muuten ehkei yksikään meistä pääse täältä elävin hengin.
Ture herra oli pitävinään välttämättömyyttä velvollisuutena ja lausui hetken epäiltyään:
— Tällä kertaa, jalot herrat, tahdon teidän tähtenne mukautua kuninkaan tahtoon, mutta luterilaisuuteen ei hän tule minua taivuttamaan ja jollei hän tahdo kohdella meitä hyvin, niin kyllä kai tästä toiste keinot keksimme.
Seurasi sitte pitkä keskustelu, jonka jälkeen kansleri Lauri Antinpoika ja mestari Olavi lähetettiin säätyjen puolesta rukoilemaan armoa kuninkaalta.
Mutta hän pysyi taipumattomana ja käski viedä säädyille tiedon, että hän aikoo pysyä sanassaan.
Surumielin palasivat lähettiläät ja kertoivat retkensä onnettomat tulokset.
Syntyi yleinen hämmästys.
Kansleri ja Olavi kieltäytyivät menemästä toista kertaa; silloin valittiin valtioneuvos Knut Antinpoika (Lille) ja piispa Maunu Sommar esiinkantamaan kuninkaalle säätyjen nöyrää pyyntöä.
Mutta hekin palasivat tuoden saman vastauksen.
Yhä suuremmaksi kävi hämmästys; yleinen ihmettely oli vallannut valtiokokouksen.