— Ketä te tarkoitatte?
— Kustaa Stenbockia!
— Minä rakastan häntä.
— Ja karkoitatte kuitenkin hänet luotanne!
— Äitini…
— Jättää teille päätösvallan.
— Kyllä!
— No mutta entä sitte?
— Se häneen niin koskisi ja hänellä on jo ollut paljon suruja.
— Hurskas lapsi! sanoi Kustaa miltei kunnioittaen; — tahdotteko uskoa kohtalonne minun käsiini?