— Niin vetoa neitiin; muistuta hänelle eilistä keskusteluamme.

— Kuinka voin kiittää teidän armoanne?

— Toimenpiteeni eivät ole aivan epäitsekkäät; en tahdo kadottaa urheaa ritaria enkä antaa hänen surra kuoliaaksi kauniin tytön tähden.

Kustaa Stenbock riensi Ebba rouvaa tapaamaan ja sai asiansa mitä parhaimpaan järjestykseen.

Muutaman tunnin perästä palasi hän kuninkaan luo ja ilo loisti hänen silmistään, kun hän esiinkantoi Ebba rouvan tervehdyksen: hän iloitsee saadessaan täyttää kuninkaan tahdon ja ainoastaan pyytää, että asia vastaiseksi pidettäisiin salassa.

— Iltaan asti, sanoi Kustaa, — ei kauvemmin!

— Pelkään että hän pahastuu!

— Sen huolen kannan minä!

Päivän loistavassa juhlassa oli kuningas iloisin iloisten joukossa, hän sirotteli ympärilleen pilapuheita ja ilonpurkauksia, kaikkien silmät häntä seurasivat, ilmaisten rakkautta ja myötätuntoisuutta, ja hänen omassa sydämessään liikkui ylivuotavan lämmin tunne; ehkä hän itseltään ja muilta tahtoi peittää, että piikki jo oli häntä haavoittanut, sillä näytti siltä kuin hän ajamalla olisi ajanut luotaan kaikki huolet, vaan nauttiakseen hetken riemusta.

Ihmetellen kuningatar häneen katsoi, hän ei häntä käsittänyt ja hänen ystävällisiin, lohduttaviin sanoihinsa vastasi hän vain kylmällä hymyllä.