Niinkuin tiedämme, oli Ruotsissa tuontuostakin liikkunut huhuja kuningas Kristianista ja hänen aiotusta retkestään Ruotsiin ja nämät huhut olivat pitäneet mieliä jännityksessä. Tiedämme myöskin, että hän jo kerran oli koettanut toteuttaa aikeensa, mutta onnistumatta. Gottlannin kysymyksen ollessa vireillä, keskusteli hän Severin Norrbyn kanssa, mutta yhtä huonolla menestyksellä.
Sittemmin piti hän pientä hovia alankomaalaisessa kaupungissa Lierissä, vaikka hän tosin itse lakkaamatta matkusteli eri ruhtinaiden luo, koettaen hankkia varoja menetettyjen kruunujensa jälleenvoittamiseksi.
Kotona ollessaan rakensi hän kaikellaisia suunnitelmia Sigbritin kanssa, joka aina pysyi hänelle uskollisena.
He nauttivat sanomattomasti ajatellessaan, että he hävittäisivät olevat olot ja sitte rakentaisivat uusia.
He olivat kuin kadotettujen sielut, joiden työ hajoaa käsiin, ennen valmistumistaan.
Kustaa Trolle ja Berendt von Melen oleskelivat yhtämittaa Kristianin likeisyydessä; he kirjoittivat piispa Braskille ja tahtoivat häntäkin liittoonsa, mutta piispa vastasi, ettei hän ikinä ryhdy kapinoimaan rakasta isänmaataan vastaan.
Sensijaan suostui Ture Jönsinpoika auttamaan heitä mikäli ikinä taitaisi.
Nuo kolme ensimainittua herraa tekivät kaikellaisia suunnitelmia, mutta erimielisyys, ja ennen kaikkea rahojen puute, estivät tuimia kehkeytymästä teoiksi.
Vihdoin v. 1531 lupasi Kristianin lanko hänelle rahaa ja silloin hän vielä kerran todenteolla päätti koettaa onneaan.
Kustaa Trolle läksi paikalla Norjaan, puettuna vuoritilallisen pukuun.