Aatami oli kokonaan muuttunut, ainoastaan ne hetket, jolloin hän sai olla tyttönsä läheisyydessä, olivat hänelle elämää ja sillävälin eli hän onnen huumauksessa.

Ainoastaan nuori vaimo tiesi, kuka Barbette oli ja mistä hän tuli, mutta hän ei uskonut sitä kenellekään, ei edes miehelleen.

Eräänä iltana, kun Aatami tuli kultasepälle, oli nuori pari poissa ja
Barbette istui yksin verstaassa.

Aatami istuutui paikalla tytön viereen ja rupesi kertomaan, että kuningas on niin hyvä, että hän kyllä auttaa Aatamia, jos hän tahtoo mennä naimisiin ja perustaa kodin.

Lieneekö tyttö kuunnellut hänen puhettaan, mutta ei hän ainakaan vastannut.

— Barbette, virkkoi Aatami huolestuneena.

— Mitä sinä tahdot?

— Saanko minä sen sanoa sinulle?

— Tietysti saat!

Barbette loi häneen kauniit, hymyilevät kasvonsa.