— Ei, ennenkun hänen täytyy! naurahti Hannu. — Mutta kas — ja siinä hän teki liikkeen ikäänkuin takaapäin pistääkseen jotakin selkään, — vihdoin se tapahtuu pakosta!
— Mutta voihan rahamestari yksinkin tulla toimeen, eihän hänen
Hannulle tarvitse ruveta antamaan tuhansia guldeneja.
— No niin!
Hannu kurkisti tuoppiin; se oli tyhjä, mutta Liisa muori täytti sen paikalla.
— Juo pois, Hannu!
Ja Hannu joi, pyyhki suutaan ja virkkoi sitte kuiskaten:
— Kas, sytyttäminen on minun tehtäväni.
— Minkä sytyttäminen? Linnanko?
— Ei, vaan langan!… Hiljaa!
Aatamin mieleen muistui kamala tapaus: hän näki luostarin, joka hajosi tuhansiin kappaleisiin. Mutta hän pakotti itsensä pysymään tyynenä ja virkkoi samaan tapaan kuin juopunut: