Kuvaavaa on, että nämä kiihkomieliset tavallisesti olivat naimisissa, jotavastoin vanhoilliset noudattivat selibaattia.
Länsigötien hengellinen päämies, Skaran piispa Maunu Haraldinpoika, sama herra, joka oli luovuttanut kuninkaalle Leckön linnan ja selittänyt, että hän tyytyy olemaan niin rikas tai köyhä kuin hänen armonsa suvaitsee tahtoa, hän oli nyt rohkaissut mielensä ja yhdessä Länsigötlannin herrojen kanssa päättänyt nostaa Ruotsin kirkon sen entiseen mahtavuuteen.
Smålannissa oli tyytymättömyys kytenyt aina vuodesta 1526, jolloin kansalle oli määrätty sen omasta mielestä laiton vero; sentähden se vimmoissaan olikin tappanut miehet, jotka tulivat sitä kantamaan. Muistettava on, että kansa täällä oli niin köyhää, ettei sillä aina ollut varaa sekoittaa edes jauhoja pettuleipäänsä ja että jokainen koottu aurtua oli pisara sen sydänverestä.
Sentähden kyti kansan mielessä vihan ja katkeruuden kipinöitä ja kun papit ja munkit suurine suineen puhalsivat niihin, niin ne pian leimahtivat kuluttavaan tuleen.
Juuri sitä herrat tahtoivat; smålantilaisten pitää omasta vapaasta tahdostaan alkaa, sitte herrat kyllä tulevat perässä ja näyttävät kansalle, mistä pelastus on löydettävä, ja jos herrat vain saavat varman jalansijan, niin he kyllä näyttävät Kustaalle.
Köyhät smålantilaisemme kuulivat pappien neuvoja ja saivat sitte tietää, että itse Jönköpingin pormestari Niilo Arvinpoika, säälien heidän hätäänsä, tahtoo ruveta heidän johtajakseen. Sehän oli jo kuin saavutettu voitto.
Ensi urotyökseen otti tuo suuri mies kiinni kuninkaan sisaren
Margareeta rouvan ja panetti hänet vankeuteen.
Niilo Arvinpoika oli hyvä puhuja ja hän yllytti Jönköpingin neuvoston ja asukkaat ottamaan osaa kapinaan. Sitte kuulutti hän kokouksen pidettäväksi, ensin Svenerumissa, sitte Lekarydin kirkolla sunnuntaina huhtikuun 4 päivänä. Kahdeksan kihlakunnan kansa saapuikin, pidettiin kapinallisia puheita ja päätettiin lähettää kaikellaisia Jönköpingin kaupungin sinetillä varustettuja kirjoituksia rälssimiehille, kauppakaupunkilaisille ja talonpojille sekä Itä- että Länsigötlannissa.
Kirjoitukset olivat lähteneet pappien kädestä, sen osoitti jo se, että valitukset aina alkoivat kertomuksilla siitä epäkristillisestä komennosta, jonka luterilainen kerettiläisyys tässä köyhässä maassa on saanut aikaan ja joka nyt uhkaa hävittää kaiken järjestyksen, sitäpaitsi he niin monta kertaa olivat saaneet maksaa suuria veroja ja laittomia maksoja, j.n.e.
Vihdoin kehoitettiin arvoisia isiä, rehellisiä herroja ja kunnon miehiä heidän uskonsa, kunniansa, uskollisuutensa ja kristillisen valansa nimessä kaikin voimin parantamaan tätä samaista epäkristillistä komentoa. Viimeiset sanat kuuluvat: "Ja jollette te sitä tehdä tahdo, niin olemme me pakoitetut hankkimaan itsellemme toisen johtajan ja nostattamaan aseisiin niin mahtavan sotajoukon, että me itse Jumalan, hänen armollisen äitinsä ja kaikkien Ruotsin suojeluspyhien avulla sen kukistaa tahdomme."