— Hän ei voi.

— Onhan hänellä kuninkaan suojeluskirje.

— Sitä ei hän itse asiassa tarvitsisi. Sillä kerettiläiskuningas ei uskaltaisi häneen kajota, mutta Hans Brask ei saata nähdä kirkkoa ryöstettynä ja sen palvelijoita kodittomina; hän ei saata kuulla kuinka jumalatonta oppia saarnataan kirkoissa, kuinka papit rikkovat pyhän siveyslupauksensa ja menevät avioliittoon, kuinka paavin käskyjä ja kehoituksia poljetaan.

— Ajat ovat kamalat!

— Viimeiset päivät ovat käsissä!

— Voi Vesteråsin kauheaa resessiä!

— Minä kysyin häneltä, miten hän saattoi tehdä niin tavattomia myönnytyksiä.

— No, mitä hän sanoi?

— Minut valtasi ikäänkuin halpauksen tila, eikä minulla ollut ainoaakaan ystävää, joka olisi jakanut kanssani huolet.

— Pyydän anteeksi, minä sen kyllä tein; oikein osoittaakseni, miten minä heitä halveksin, annoin rummunlyöjän astua edelläni koko kadun mitan ja ilmoitin suoraan, että minusta vaan ei tehdä luterilaista eikä kerettiläistä.